Stailiamo

sunnuntai 21. joulukuuta 2014

Viimeiset joulurypistykset


Jouluvalmistelut alkavat olla kutakuinkin tehty. Jonkinmoista hallittua joulukiirettä on ollut havaittavissa, mutta mielestäni se kuuluu joulun kuvioihin. Eniten päänvaivaa ovat aiheuttaneet joululahjat sisarrusten lapsille. Vaikka osa heistä on jo aikuisia, haluan silti muistaa heitä edes "pienesti".






Eilen illalla pidin joululahjavalvojaisia joulumusiikin tahdissa työhuoneeseeni linnoittautuneena. Nyt on sekin työ melkein suoritettu.
Tänään meille on tulossa "Hömppisväki" glögille, joten tässä olisi vielä vähän järjesteltävää tälle päivälle.
 
 
 
 
 
 
Tänään meinaan saada päätökseen joululeipomiset, huomenna ja tiistaina teen viimeiset joulusiivoukset, saunan pesu mukaan lukien. Kuusi taitaa olla vielä metsässä (tai marketin pihalla?!), mutta eiköhän sekin saada kotiin ajoissa.
Viimeiset joulurypistykset ja se olisi sitten siinä.
 
 
 
 Hyvää neljättä adventtia!
 
 
 
 


 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti