lauantai 27. joulukuuta 2014

Näyteikkunabongailua


Taannoisella hautausmaareissullani pysähdyin erään matto- ja tapettiliikkeen näyteikkunoiden luokse. Nämä olivat niin kauniisti somistettuja, että minun oli aivan pakko ottaa niistä kuvia ja jakaa ne täällä blogissani. Katsokaa vaikka ja ihastelkaa...






Jokaisessa näyteikkunassaikkunassa oli jonkin väriteema ja rekvisiitta oli hyvin ajankohtainen (jouluinen ja talvinen).
 



 
 
Tontut ovat mukavana hauskana somistuslisänä ja joulun jälkeen tontut on helppo napata pois ja tunnelma säilyy edelleen talvisena.
 
 
 
 

 
 
Tässä puna-harmaassa ikkunassa oli eniten väriä.Ylhäällä takana oleva taulu on toteutettu kivasti tapetin palasta. Hyvä idea.




 
 
 
Jokaisessa ikkunassa on aivan ihana tunnelma ja kauniita yksityiskohtia. Nämä näyteikkunat osoittavat sen, että taidokkaalla somistusidealla ja-taidolla voi matto-ja tapettiliikkeen ikkunatkin saada kauniin tunnelmallisiksi. Vai mitä mieltä olette?
 
 
 
 
Meillä joulu alkaa olla muisto vain. Eilen Tapaninpäivänä söimme vielä jouluruokia, mutta tänään suunnistamme jo isommalla porukalla pizzalle (kuuluu perinteisiin!). Joulukuusi saa olla  vielä hetken aikaa ilonamme, mutta ensi viikon aikana joulukoristeet pakataan vuodeksi pahvilaatikkoon. Aikansa kuntakin, tässäkin asiassa.
 
 
Joulusta jäi muistoksi muutama lisäkilo, joita täytynee ruveta (vähitellen) sulattelemaan pois. Isäntä on käynyt jo hiihtämässä ja minä olen ollut kävelylenkillä. Tällä hetkellä podemme molemmat flunssaa, joten kuntoilupuolella täytyy ottaa hetken aikaa vähän rauhallisemmin. Täksi päiväksi suunniteltu pizzareissu ei ainakaan karista kiloja...;)
 
 
 
 
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti