Stailiamo

sunnuntai 30. elokuuta 2015

Kasvukipuilua



Tässä syksyn aikana olen jo moneen kertaan havahtunut tunteeseen, ettei lapseni ole enää pieni (ei kyllä suurikaan) ja minun äitinä on pitänyt oppia päästämään vähitellen irti siitä näkymättömästä napanuorasta. Ja jos se ei nyt ihan vielä ole kokonaan katkennut, niin on tässä ainakin napanuoraa jouduttu venyttämään, halusin tai en.


Löysin jostain blogista seuraavan runon, joka hyvin kuvaa tätä hetkeä ja tunnetta hyvin. En pystynyt lukemaan tätä kyynelehtimättä, sillä niin totta se on. Nyt haluan jakaa sen myös teille...







Tulee päivä, jolloin en enää itkekään, kun lähdet pois huoneesta.
Tulee päivä, jolloin et kuule minun kiukuttelevan kauppareissulla.
Jonain päivänä en pyydäkään sinua halaamaan keskellä yötä.
Jonain päivänä et enää muista, milloin viimeksi jouduit pyyhkimään poskilleni levinneen suklaan.
Koittaa yö, jolloin et herää vain huomataksesi minun nukkuvan poikittain tyynylläsi.
Koittaa aika, jolloin minua ei tarvitse enää kantaa unisena autosta omaan sänkyyn
tai kuljettaa reppuselässä, koska pienet jalkani eivät enää jaksaneet perille saakka.
Elä siis kanssani hetkessä, äiti.
Ota ilo irti jokaisesta päivästä.
Sillä koittaa päivä, jolloin en enää ole pieni.
 


 
Täällä on havaittavissa melkoista kasvukipuilua...

...nimittäin äidillä!!



 



6 kommenttia:

  1. Täällä kärsitään ajoittain samasta kipuilusta. Itselläni on vieläkin napanuora kiinni omassa äidissä ja toivon, että myös minulla säilyy samanlaiset välit omien lasteni kanssa kun itselläni on äitini kanssa. Minä en halua koskaan katkaista sitä napanuoraa, haluan vaan että se venyy tarvittaessa :)
    Mukavaa sunnuntaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä äiti-lapsi- suhteet ovat kyllä niin mielenkiintoisia. Aina ei oikein tiedä kuka kasvattaa ja ketä...
      Sunnuntaita sinnekin!!!

      Poista
  2. Kasvukivut ovat varmasti aivan terveitä ja normaaleja. Meillä esikoinen täyttää tulevana syksynä 10-vuotta. Ja, kyllä tämä pientä "kasvukipuilua" aiheuttaa. Tuo pieni poika on kasvanut isoksi ja tuntuu että niitä omia juttuja on aina vaan enemmän. Äiti on hieman out. Joten, ymmärrän tunteesi oikein hyvin!

    Mukavaa alkavaa viikkoa! Kaisa

    VastaaPoista
  3. Sellainen haikea tunne valtaa aina hetkittäin. Se aika vain menee niin nopeasti ja jotenkin toivosi, että nuo lapset olisivat vielä vähän aikaa pieniä...vaikka se isoksi kasvaminenkin on tosi kivaa. Näin sen elämän vain kuuluu mennä...

    VastaaPoista
  4. Tämä saa kyllä mullakin joka kerta kyyneleet virtaamaan, niin nytkin. Ajatuskin kauhistuttaa ja hirvittää, mutta elämään tuokin kaikki kuuluu. Saaminen ja asioista luopuminen. Toisaalta haluisi pitää oman pienen poikansa aina pienenä äidin kultapallerona ja toisaalta asioiden kuuluu mennä niin että kasvetaan. Huhhuh. Ihanaa alkusyksyä teille! :)

    T. Maija

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä nämä on niitä elämän kasvun paikkoja ja niin se on vain tarkoitettu. Välillä vähän kipuillaan ja sitten huomataan, että onki "kasvettu". Sekä lapsi että vanhemmat. Kauniita syyspäiviä sinnekin koko perheelle! <3

      Poista