Stailiamo

maanantai 3. elokuuta 2015

Syvärauman kirpputoripäivät


Meidän kaupunginosassamme järjestetään suuri kirppuoritapahtuma ensi viikonloppuna 8. - 9.8. 2015. Näitä on järjestetty aikaisempinakin kesinä, mutta en ole itse päässyt osallistumaan. Tänä vuonna otin itseäni niskasta kiinni ja ilmoittauduin mukaan tähän ilmeisen hauskaan tapahtumaan.


Vuosien aikana meidän nurkkiin on kerääntynyt minulle/meille tarpeetonta tavaraa. Lisäksi olen haalinut siskoni maatilalta vanhaa tavaraa, joista ajattelin luopua ja laittaa myyntiin. Esittelen täällä nyt muutamia myytäväksi aikomaani tavaraa. Tässä siis vain osa.



 
 
Minulla on näitä vanhoja pulloja jonkin verran ja tuo iso AIV-rehupullonkin laitan myyntiin.
 
 

 
 
Tämä ihana vanha kaappi on hienossa kunnossa. Toinen sarana vähän lonksuu, mutta muuten ihan ok.
Olin alun perin ajatellut sitä meille jonnekin seinälle, mutta ei se oikein mahdukaan...
 
 

 
 
Peltiset keittiöpurkit.
 
 
 
 
 
 
Laatikko ja lasipullot ovat myös tulossa myyntiin...






Pieni maitotonkka, muutama alumiininien kakkuvuoka ja
laatikollinen vanhoja keittiövälineitä.
 
 





Iso vanha puinen laatikko. Lisäksi minulla on muutama vanha puinen limsa-/olutkori.
 
 
 
 
 
 
"Kukkatelineitä" minulla on useampikin.
 
 
 
Lisäksi laitan myyntiin mm. ison pärekorin (liinavaatekori?), Muuramen valkoisen lasten pinnasängyn, valkoisen kukkapylvään, pojan vanhoja, hyväkuntoisia leluja. jne  Paikalle tulee myös miniäni "muuttokuormineen" eli tavaraa on taatusti. Hinnat pyrin pitämään suhteellisen alhaisina. Ainoastaan tuo iso vanha seinäkaappi on hintavampi. Kaikkea tavaraa en ole edes maininnut tässä, joten tervetuloa meille tekemään löytöjä!
 
 
Tapahtumalla on myös oman FB-sivut, jossa on mm. kartta ja kirpputoripäivään osallistujien osoitteet!
 
 
(Jos tarvitset tarkempaa tietoa esineistä tai osoitteesta, minulle voi laittaa sähköpostia satu.nurmi@rauma.fi)
 
 
 

6 kommenttia:

  1. Et tuota "kukkatelinettä" ole aikonut ottaa oikeaan käyttöönsä? Tosin tuo vyyhdinpuu vaatii vähän muitakin osia alkuperäiseen tarkoitukseensa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä tämä on oikeassa käytössä just näin :D. Kiitos vaan yleissivistämisestä, sillä en osannut nimetä tätä millään nimellä, mutta nyt tiedän, että se on vyyhdinpuu... ;)

      Poista
  2. Voi että, sulla on vaikka mitä mielenkiintoista lähdössä myyntiin! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, keräilin viime syksynä siskoni nurkista ja nyt ajattelin kokeilla niiden myymistä. Katsotaan miten käy...

      Poista
  3. Oi, miten saan järjestettyä viikonlopun että ehtisin kirppiskojullasi käymään. Pari juttua kiinnostaisi.... Toivottavasti ehdin! Katsotaan kuinka käy!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yritä ehtiä paikalle. En osaa yhtään ajatella, miten tällainen tavara menee kaupaksi...? Täällä tätä tavaraa on ja lisää saan siskoltani...täytyy pitää vissiin joskus ihan oma kirppis vielä, että saisi näitä varastoja tyhjiksi ;)

      Poista