perjantai 18. joulukuuta 2015

Joulukoristelua


Ensimmäisen adventin jälkeen olen lisäillyt vähitellen joulukoristelua talossamme. Tontut ja muut pienet koristeet saavat odottaa ensi viikkoon ja olen enemmänkin lisännyt erilaisten valosarjojen määrä. Olen ilmeisesti kaivannut tähän pimeään syksyyn enemmänkin valoa kuin mitään muuta, sen verran paljon näitä valosarjoja roikkuu vähän siellä sun täällä...




 
 
Monta vuotta sitten ostamani oksakranssi sai tänä vuonna uuden valosarjan ympärilleen.
Sen paikka on jo melko vakio tuon ruokahuoneen kaapiston yläpuolella.
 
 
 



Aikaisemmin tässä valokranssissa oli keltaisempi valosarja ja nyt tässä pohdiskelen pidänkö tästä kirkkaammasta vai siitä vanhasta, vähän keltaisemman valon valosarjasta. Makustelen tätä asiaa nyt muutaman päivän. Ehkä silmäni tottuu tähän kirkkaampaan valoon.
 



 
 
 
Joulusiivouksen aion tehdä vasta ensi viikolla ja silloin asettelen ne vähäiset tontut ja lapsen tekemät joulukoristeet paikoilleen.
Sitten ei puutukkaan enää kuin vain joulukuusi...
 
 

 
 
Tein tässä yhtenä päivän  ison kranssin ulos, johon kiedoin myös valosarjan.
Se odottaa vielä  kiinnittämistä seinään ja sen jälkeen taidan lopetella näiden valosarjojen virittelyn.
Onneksi nykyajan valosarjat kuluttavat vain vähän sähköä...
 
 
 
Lapsella alkaa tänään joululoma. Suunnitteilla olisi mennä yhdessä kaupungille "loman aloitus kahville"...:D
 
 
 
 
 
 
 
 

12 kommenttia:

  1. Hyvin on samanlaisia suunnitelmia täällä, iltapäivällä kahville koululaisten kanssa, ei tiedä vaikka törmättäisiinkin. Ja, muutenkin jouluvalmistelut saman suuntaisia. Rauhallista alkavaa viikonlopua!
    PS. Niin, ja minusta nuo vaaleat jouluvalot näyttävät hyviltä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oikein hyvää joululoman alkua sinne ja mukavaa viikonloppua!

      Poista
  2. Tosi kaunis kranssi:)Täälläpäin ei joulu ole virallinen juhla mutta on kuitenkin ihmisryhmiä jotka sitä viettävät eli joulua löytyy kunhan etsii. Nasaretista sitä löytäisi parhaiten mutta sinne ei nyt tule mentyä.Oikein mukavaa joulun odotusta Satu:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi. Jotenkin hassua ajatella, etteivät kaikki tosiaankaan vietä joulu (aika monta miljoonaa ihmistä), kun täällä Suomessa se kuuluu niin vahvasti meidän kristilliseen perinteeseen. Meillä kyllä isäntä pärjäisi hyvinkin ilman joulua (ja jouluhössötystä), mutta minulle tämä on ihan vuoden ykkösjuhlia...Mukavaa viikonloppua sinylle sinne lämpimään!

      Poista
  3. Kaunis kranssi ❤️Minäkin olen lisäillyt joulun odotuksena kynttilöitä ja ledi valoja ympäri kotiamme tuomaan valoa, tämä pimeys on jo väsyttävää :( 6 yötä jouluun vain ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi tämä pimeys kääntyy kohta valoisampaan aikaan. jaksetaan vielä vähän ja poltellaan kynttilöitä oikein urakalla!

      Poista
  4. Aivan ihana kranssi. Tykkään tuollaisista kirkkaista valoista.
    Kivaa viikonloppua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämän valo ei ole enää niin pehmeä kuin niissä vanhoissa, mutta taidan jättää nämä tämän joulun ajaksi. Oikein mukavaa viikonloppua sinulle!

      Poista
  5. Haastoin sinut valaisinhaasteeseen, käy kurkkaamassa blogissani.Ihanaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, kiitos haasteesta. Taidanpa tulla visiitille...;)

      Poista
  6. Aivan mielettömän kauniilta näyttää ja suloinen asetelma <3 Mukavaa viikonloppua <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Täällä nautitaan nyt aamupäivän auringonpaisteesta ja joululoman aloituksesta. Leppoista viikonloppua kaiken joulukiireen keskelle!!!

      Poista