torstai 14. huhtikuuta 2016

Hyvän mielen päivä



Eilen pojalla oli kahden tapahtuman urheilupäivä ja molemmat olivat vähän harvinaisempaa "herkkua"...



 
 
 
Päivällä joukko innokkaita juniorikiekkoilijoita kävivät viihdyttämässä palvelutalossa asuvia mummoja ja pappoja.
Tilaisuus aloitettiin kättelykierroksella, jonka jälkeen pojat pääsivät pelaamaan katulätkää.
 
 
 




Pelin lisäksi, pojat pääsivät myös kokeilemaan taitojaa rangaistuslaukauskisassa. Tilaisuus päättyi vielä  makkara- ja mehuhetkeen. Vanhuksille tapahtuma toi mukavaa vaihtelua päivään ja meidän pojille vähän uusia "edustustehtäviä" ja näkökulmia elämään.
Veikkaan, että ei kauhean monella tähän tapahtumaan osallistuvalla pojalla ole kokemusta ikäihmisistä.
 
 
 
 
 
 
 
Tilaisuuden päätyttyä singahdimme  nopealla aikataululla seuraavalle areenalle.
Laji vaihtui hieman vauhdikkaampaan ja liukkaampaan  muotoon.
Vuorossa oli joka vuotinen vanhemmat-lapsi -ottelu.
 
 
 
 
 
 
Vastustajina oli poikien omat vanhemmat ja meno oli kyllä melkoista. Joukkoon oli uskaltautunut jopa yksi äitikin.
Peli pelattiin ensimmäistä kertaa ns. isolla kentällä ja peiliaikaa oli ruhtinaallisesti kokonainen tunti!
Kyllä useampi vanhemmista puuskutti vaihtoaitioon mennessä, enkä ihmettele yhtään :) 
 
 
 
 
 
 
Lopputulos jäi hieman epäselväksi (ilmeisesti tasapeli), mutta lopputuloksen sijaan tärkeintä taisi ollakin yhdessä oleminen...
 ja tietenkin pelaaminen.
 
 
 
Eilinen päivä voitiin ehdottomasti nimetä  "Hyvän mielen päiväksi".
Moni lapsi ja aikuinen sai kokea varmasti ainutlaatuisia ilon hetkiä arjen keskellä.
Päivä oli hyvä muistutus siitä, kuinka pienistäkin asioista ja teoista voi saada hyvän mielen.
 
 
 
 
Ja se hyvä mieli paistoi kyllä jokaisen kasvoilla... yhdessä kevätauringon kanssa!
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 

4 kommenttia:

  1. Wau hieno liikuntapäivä ja tuo ilahduttaminen vanhuksia, onpahan mahtava asia. Tälläisiä voitaisiin järjestää täällä meilläkin.

    Oli niin hieno se juttu, kun palvelutaloon/vanhainkotiin haettiin nuoria asumaan edullisella vuokralla ja pitämään seuraa vanhuksille. Ystävyyssuhteitakin on syntynyt. <3

    Mukavaa päivää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä itsekin liputan kaikenlaiseen yhteistyöhän yli ikärajojen Viereisessä palvelutalossa on majoitettuna muutama pakolaisperhe ja sekin tuntuu luontevalta. Katsotaan nyt mitä yhteistyömuotoja tässä vielä saadaan aikaiseksi... ;)

      Poista
  2. Aivan ihanaa järjestää vähän toiminnan seurantaa myös vanhuksille, upea idea! Meillä oli vanhemmat vastaa futaajat matsi myös ja kyllä isät ja äidit hävisi oikein kunnolla junnuille :)
    Aurinkoa päiviisi <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tapahtuma oli kyllä oikein mukava ja idean saa vapaasti lainata ;)
      Kyllä tuolla meidänkin pelissä sai vanhemmat pistää jo parastaan ja muutaman vuoden päästä ei ole kyllä enää mitään mahdollisuutta... Kivoja silti nämä yhteiset jutut!
      Täällä aurinko paistaakin, mutta tuuli on vain turkasen kylmä. Paistetta sinne sinullekin!!!! :D

      Poista