perjantai 19. elokuuta 2016

Pala luontoa


Hyödynsin eilen pojan jääkiekkoharrastuksen ajaksi hieman aikaa itselleni ja lähdin jäähallin lähimaastoon pienelle kävelylenkille....




 
 
 
Jäähallin välittömässä läheisyydessä on ihanaa metsikköä,  jossa on myös pururata kuntoilijoille ja ulkoilijoille.
Tähän aikaa vuodesta siellä on niin virkistävää kulkea, sillä aistittavaa on taatusti joka solulle...
 
 
 
 
 
 
 
 
Jo ihan alkumatkasta innostuin poimimaan kanervaa kotiin ja kävelylenkin jälkeen kotiin tuomisena oli jo melkoinen puska.
Samaan hintaan kotiin tuli myös hieman metsän tuoksua.
 
 
 
 



 
Tässä on ilmeisesti vähitellen luovuttava kesästä ja annettavaa ajatuksissa tilaa syksylle,
vaikka lupailivatkin vielä ihan lämpimiä kelejä.
 
 



Ilmassa alkaa olla myös viikonlopun fiiliksiä. Huomenna olisi tiedossa ohjelmaa jääkiekon saralla ja sen lisäksi yritän ottaa viikonlopun vähän rennommin. Ensimmäinen kokonainen työviikko on takana ja olen kuta kuinkin hengissä. Olo on kuin urheilijalla konsanaan. Väsynyt, mutta onnellinen.









12 kommenttia:

  1. Kanervat on niin kauniita <3
    Oikein ihanaa perjantaita ja tulevaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, samoin sinne. Pienet päiväunet työviikon päätteeksi teki jo ihmeitä!
      Hyvää viikonloppua sinullekin!

      Poista
  2. Kanervista tulee mieleen syksy; kaunis syksy. Ihanaa viikonloppua Satu!

    VastaaPoista
  3. Näin se taitaa olla, tosin syksy on mielestäni ihan hieno vuodenaika. Meillä oli täälläpäin onneksi hieno ja lämmin kesä, joten syksyn tulo ei tunnu ihan niin dramaattiselta...
    Oikein mukavia viikonlopun päiviä myös sinulle!

    VastaaPoista
  4. En voi vielä poimia kanervia kun yritän venyttää kesää :) Kauniit ovat! Hauskaa viikonloppua :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ymmärrän kyllä oikein hyvin. Minä taisin antaa jo vähän periksi... Mukavaa viikonloppua!

      Poista
  5. Ihanan kauniit noi kanervat, mä tykkään.Sopii tuohon maljakkoon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kanerva on kyllä kaunis. Ovat vielä kauniimpia tuolla luonnossa, mutta en nyt voinut jättää poimimattakaan... :)

      Poista
  6. Taitaa se syksy tehdä tuloaan... Kynttilät ja viltit esiin ;) Kaunis pala luontoa!

    VastaaPoista
  7. Pidän erityisen paljon juuri alkusyksystä. Sitten ei olekaan enää niin kivaa, kun lehdet ovat jo puista pudonneet, tuulee ja vihmoo vettä...mutta nyt nautitaan tästä!

    VastaaPoista
  8. Hienot kanervat. Syksy on jo ovella...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin se on, että kesä alkaa olla ohi ja syksy tekee tuloaan. Aikansa kutakin...;)

      Poista