tiistai 23. elokuuta 2016

Pihlaja


Tämän ajanjakson ehdoton lempikasvini (tai -puu) on pihlaja. Meidän häitämme vietettiin aikoinaan elokuun puolessa välissä ja pihlajan valinta hääpaikan ja -kimpun koristeena oli itsestään selvyys, monestakin syystä.






Hain Wikipedian avulla hieman tietoa pihlajasta ja minulle selvisi, että Suomessa kasvaa neljä pihlajalajia, joista yleisin koko maassa viihtyvä laji on kotipihlaja. Se on suomalaisten vanha pyhä puu ja osittain tämän(kin) takia halusin aikoinaan pihlajaa hääkimppuani täydentämään.








Pihlaja on ensimmäinen puu, joka tulee (kuulemma) istuttaa uudisrakennuksen piha-alueelle onnea tuomaan ja estämään mahdollisten haitallisten vesiheijasteiden syntyminen. Meillä sattumoisin kasvaa pihlaja tontin rajalla, joten siltä osin meillä ei pitäisi olla mitään hätään.



 
 
 
 

Tällä kertaa toin kotiin sisälle pihlajanoksia vain siitä syystä, että kaipasin ruokapöytään hieman väriä.




Toivottelen täältä arjen (ja isännän mahataudin) keskeltä oikein hyvää alkanutta viikkoa!








 
 
 
 

10 kommenttia:

  1. Tänä vuonna pihlajissa näyttääkin olevan paljon marjoja.
    Kivaa tiistaita <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huomasin ihan saman ja kyllä oksat toivat kivasti väriä meille. Tykkään! :)

      Poista
  2. Pihlaja on niin kaunis ja antaa mukavasti väriä luontoon kukkien lakastuttua. Mukavaa tiistaita!

    VastaaPoista
  3. Niin ihana pihlaja kuuluu elo-syyskuuhun!
    Muistan vuosia sitten ihailleeni pyörämatkalla töihin valkeita pihlajanmarjoja hautausmaan reunalla.
    Niin sieviä nekin!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä pihlajamarjojen kypsyminen on jo enne tulevasta vaihtuvasta vuodenajasta. Toivottavasti meillä olisi vielä vähän aikaa lämmintä ja auringonpaistetta ennen kuin kuulaat aamut ja ruska saapuu... :)

      Poista
  4. Minäkin pidän pihlajista. Puut marjoineen antavat väriä kivasti väriä syksyyn.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meitä pihlaja-faneja taitaa olla aika paljon! :)

      Poista
  5. Pihlaja on kaunis, minäkin tykkään <3 Pikaista paranemista mahataudin kourista isännällesi ja toivottavasti ei tartuttuisi teihin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pihlaja on ihan ehdottomasti suosikkini. Täällä mahatauti on hieman merkillinen, sillä siihen liittyy kovat vatsakivut ja vain hieman oksentelua. Tautia sairastellaan ja oireillaan useampi päivä. Tällä hetkellä tauti jyllää siinä perheessä, josta se lähti liikkeellekin...ja täällä odotellaan vähän pelon sekaisin tuntein...Päivä kerrallaan...

      Poista