tiistai 2. elokuuta 2016

Valokuvauksesta


Blogiharrastuksen myötä olen alkanut kiinnostua valokuvauksesta yhä enemmän. Tietoa ja taitoa on kertynyt vielä aika vähän, mutta motivaatiota valokuvauksen salojen oppimiseen on sitäkin enemmän...






Olen meidän perheessä ollut aina se "pääkuvaaja". Kamerakalustossakin olen pitänyt melko suppeaa ja hillittyä linjaa ts.yrittänyt pärjätä sellaisilla ihan "ok-kameroilla". Kuvaaminen on minulla myös hyvin toisaikaista. Välillä tykkään kuvata luontoa, välillä ihmisiä ja välillä vaikka sisustuksen yksityiskohtia. Varsinaista lempikohdetta tai aihetta minulla ei ole ja sitä omaa tyyliäkin haen vielä...
 






Ainut rajoite, jonka olen itselleni määritellyt on se, että haluan kuvata pääsääntöisesti vain luonnonvalossa ja ilman salamaa.
Luonnon valon vähentyessä kuvaaminen on tietenkin haastavaa ja joskus täytyy antaa itselle vähän myönnytyksiä...
 
 
 
 



Tässä loppu kesällä innostuin taas kuvaamaan ja olen jopa käynyt katsomassa hyviä ulkokuvauspaikkoja läheiseltä Seminaarinmäeltä. Hyviä kuvausmiljööpaikkoja siellä on vaikka kuinka paljon.
 
 
 
 
 
 
 
 
Pyysin isännän vanhimman pojan lapsia valokuvausharjoitteluni malleiksi. Tiedossa on taatusti vauhdikkaita kuvia ja mielenkiintoisia hetkiä. Katsotaan miten tässä oikein käy...mahtaako tulla yhtään onnistunutta otosta? Saan kuitenkin hyvää käytännön harjoitusta siitä, mitä lapsikuvaus voi olla...
 
 





Ilmoittauduin myös yhden illan valokuvauskurssille ja harkitsen vielä paikalliseen kameraseuraan liittymistä. Kamerakalustonikin odottaa pientä päivitystä, sillä tarvitsisin ehdottomasti sen valovoimaisemman kameran lähikuviin ja hämärtyviin päiviin. Ja lisäksi pitäisi vielä perehtyä kuvankäsittelyn saloihin, joten kyllä tässä opittavaa vielä riittää.
 
 
 
Pientä innostusta siis havaittavissa...




P.S Kaikki postauksen kuvat ovat minun ottamiani vuosien varrelta. Onpa joukossa yksi kännykkäräpsykin. Kuvan käsittelyssä olen käyttänyt Picasa3 ilmaisohjelmaa...eli näillä tiedoilla, taidoilla  ja välineillä tulee tällaista jälkeä...

14 kommenttia:

  1. Valokuvaaminen on mukava harrastus, jonka tämä bloggaaminen on tuonut elämääni mukaan. Aiemmin pahemmin en koskenutkaan kameraan, mieheni juttuja. :) Nyt olen niin innostunut kuvaamisesta, että kirjoitin jo joulupukillekin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on kyllä niin koukuttavaa ja opeteltavaa riittää!!! Ei muuta kuin lähde sinne Kodinonnen valokuvauskurssille...vai oletko jo ilmoittautunut? ;)

      Poista
  2. Valokuvaaminen on ihanaa :) Olen aina kuvannut mutta kyllä sitä bloggaamisen myötä on kuvaus lisääntynyt. Minua vain huolettaa se mihin jouduin kaikkien valokuvieni kanssa tai miten pidä ne jossain säädyllisessä järjestyksessä....pilvipalvelu, ulkoinen kovalevy.... Kuvauskursseja olen itsekin miettinyt monen monta kerta..
    Mukavaa tiistaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinä sen sanoit! Mä kans mietin näiden kuvien säilyttämistä, osa jo meneekin pilveen ja osa kuvakirjoiksi...aika mahdoton yhtälö, kun näitä kuvia tulee melkoisen paljon... Oikein ihanaa tiistaita!

      Poista
  3. Hienoja kuvia olet ottanut :9 Minäkin haluaisin oppia kuvaamaan ja ensin vain pitäisi ostaa kunnon kamera ei noilla kännykän omilla kameroilla oikein hyviä kuvia saa :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Otokset ovat meikäläisen silmää ihan ok ja kuvankäsittelylläkin saa korjattua virheitä...tahdon kuitenkin oppia lisää ja erityisesti tuon luonnon valon käyttöä haluan harjoitella. Siksipä siis kursseillekin...

      Poista
  4. Bloggaaminen tuo elämään monta uutta asiaa. Ja varmaan yksi suurimmista jutuista on valokuvaaminen. Minä hankin alkukeväästä uuden kameran, käteen sopivan minijärkkärin. Sen myötä innostus on vain lisääntynyt. Kävin kesäkuussa yhden illan kamerakurssin ja nälkä vain kasvaa syödessä. Enemmän pitäisi oppia ja kuvankäsittely kiinnostaa myös.
    Valokuvaaminen on hieno harrastus.
    Toivottelen onnistuneita kuvaussessioita sinulle.
    Kivaa tiistaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla on kans minijärkkäri ja sen kanssa olen pärjännyt vallan mainiosti. Ehkä sen yhden valovoimaisemman objektiivin hankkiminen auttaisi rauhoittamaan (hetkeksi) tätä kuvausnälkää...
      Oikein mukavaa tiistaita sinullekin!

      Poista
  5. Ihania kuvia sinulla kyllä on aina täällä blogissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kiitos vaan!!! Omia otoksia taitaa katoa hyvinkin kriittisesti ja kaikkien muiden ottamat kuvat on aina paljon hienompia. On tämä valokuvaaminen vaan NIIN kivaa!!

      Poista
  6. Valokuvaaminen on kivaa, mutta haastavaa. Itsekin tykkään kuvailla, vaikka taitoni ei olekaan kummoiset. Tykkään katsella muiden otoksia ja ihailenkin aina niiden erilaisia kuvakulmia. Niitä haluaisin itsekin oppia. Eikun kuvaamaan, koska vain kuvaamalla ja kuvaamalla oppii :))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ole kovinkaan kummoinen kuvaaja, mutta olen tässä blogivuosieni saatossa mielestäni kehittynyt. Valokuvaaminen on samalla sekä todella haastavaa että myös antoisaa. Tykkään välillä vaan räpsiä rennosti ja sitten taas oikein suunnitella ja pohtia kuvakulmia. Ja sen huomaa, että opittavaa on vaikka kuinka paljon. Minulla on myös tapana tutkiskella ja analysoida muiden kuvia ja mielestäni niistä oppii myös paljon. Ja niin kuin totesit, vain kuvaamalla voi oppia lisää. Ihania (ja opettavaisia) kuvaushetkiä sinulle!

      Poista
  7. Hienoja kuvia. Minäkin kiinnostuin valokuvauksesta blogin myötä. Mukava harrastus bloggaamisen lisäksi.

    VastaaPoista
  8. Upeita kuvia! Valokuvaamista olisi kyllä kiva oppia lisää ja saada kunnon kamera. Nyt kyllä jo kummasti alkanut hämärtämään välillä, kun luonnonvalo on se täydellisin kuville. Kivaa viikkoa Satu ja mukavia kuvaushetkiä. <3

    VastaaPoista