sunnuntai 4. syyskuuta 2016

Fridan opissa


Kuluneella viikolla sain viettää ihanan illan valokuvauskurssilla. Minä (niin kuin moni muukin bloggaaja) olen  itseoppinut kuvaaja, joka ei ole ollut kovinkaan paljoa vaivautunut opiskelemaan valokuvauksen teknisiä puolia.





 
Valokuvaaminen on ollut  eräänlaista räpsimistä (automaattiasetuksilla!) vaihtelevilla lopputuloksilla.
 Nyt pääsin kuitenkin perehtymään valokuvaamisen saloihin taitavan ja osaavan Fridan valokuvauskurssilla.
Kurssipaikkana toimi kaikkea kaunista pursuava Sisustustalo Kodinonni






Illan aikana saimme ensin kunnollisen ja selkeä perehdytyksen valokuvaamisen kolmeen perusasiaan; aukkoon (f-luku), valotusaikaan ja ISO-arvoon. Asioihin, joista olen lukenut, mutta ovat aina jääneet minulle hieman hämärän peittoon, mutta ei enää tämän illan jälkeen.
 Tämän lisäksi saimme vielä tietoa valkotasapainosta, "kultaisesta leikkauksesta" ja kuvan sommittelua.
Illan päätteeksi saimme tehtäväksi työstää asetelmia ja niiden kuvaamista.
 






Kuvaustehtävälle asetettiin tietyt raamit/ehdot, joilla sitten harjoittelimme kuvaamista.
Ja kylläpä se tuntuikin hankalalta (=vaikealta). Aloitin ensin kuvaamisen kynttiläasetelmasta, mutta sen kuvaaminen oli haasteellista.
Kameralle määrätyt säädöt asettivat myös oman lisähaasteensa.
 
 
 
 
 

Tuntui, ettei sitä yhtä onnistunutta kuvaa saa aikaiseksi millään.
Vaatimustasoa nosti ehkä myös se, että se oma kuva piti näyttää illan päätteeksi myös muille kurssilaisille.
Vaihdoin kerran kuvauskohdettani ja tein alkuperäiseen asetelmaan vielä  vähän muutoksia ja lisäyksiä...

 
 
 



Illan päätteeksi kokoonnuimme katsomaan kurssilaisten tuotoksia ja miten upeita kuvia oli tullutkaan.
 Kuva-analyysi oli todella havainnollistava ja opettavaista. Toisten kuvista sai hyviä vinkkejä omaan kuvaamiseen ja oli hieno huomata, että jokaisella oli omanlaisensa tyyli kuvata. Ja vaikka aluksi tuntui, että se oma kuva on ihan surkea, ei se sitä sitten ollutkaan.
Itsekritiikki taisi paineen alla olla vain huipussaan.
 



 


Sen verran kurssilla tuli opittua ja innostuttua lisää, että kuvauskalustooni tulee väkisinkin hankintaan se kauan kaipaamani uusi "putki".
Illan aikana opittuja asioita pitäisi nyt harjoitella paljon, jotta käsisäädöt alkaisivat sujua nopeammin ja oppisi tuntemaan oman kameransa.
Ehkä teen myös pienen vierailun kirjastoon valokuvausta käsittelevään kirjahyllyyn...ja ehkä menen jossain vaiheessa vielä uudelle valokuvauskurssille...




Käviköhän tässä nyt niin "kun antoi pikku sormen, se vei koko käden"...?



Iso kiitos Fridalle ja Johannalle kurssin järjestämisestä.
Ilta oli kerrassaan mahtava kokemus!






 
 
 
 

16 kommenttia:

  1. Teillä ollut mukava ja antoisa ilta. Täytyy vain harjoitella, niin kuin lapsille aina sonomme. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ilta oli todella hyvä! Ja tuo harjoittelu kyllä pätee tässä asiassa. Oli mielenkiintoista huomata, että kun ajatteli/kuvitteli osaavansa kuvata, illan kuvaustaito osoittautuikin onnettomaksi. Vähän sama asia, kuin ilmoittautuisi juoksukouluun ja huomaa, että on juossut koko elämänsä ihan "väärin". Nöyränä ja innokkaana täällä opiskellaan valokuvausta, yrityksen ja erhdyksen kautta...
      Oikein hyvää viikon alkua sinne!

      Poista
  2. Hyviltä näyttävät ottamasi kuvat. Frida on niin ihanan eloisa ihminen, että hänen seurassaan olemisesta innostuu aina.
    Taisi kuvaus viedä sen koko käden :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vaan! Ja nyt vasta muisti, että en todellakaan muistanut lähettää sinulta terveisiä, taisin olla niin (yli_)innoissani, että ei tullut mieleen.
      Ja Frida on kyllä mahtava ja osaava nainen... :)

      Poista
  3. Hienoja kuvia. Munkin pitäis mennä jonnekin kurssille, mä räpsin kuvia ihan miten sattuu. Eikä mulla oo edes mikään äly hieno kamera, ihan tavis vain.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen ainakin Fridan kurssia. Hän osasi havainnollistaen (rautalangasta vääntäen!) kertoa näistä perusasioista, jolloin tyhmempikin (=minä!) ymmärtää. Nyt vain pitäisi harjoitella, harjoitella ja vielä kerran harjoitella...

      Poista
  4. Tuntuu ihan huikealta tuo Fridan vetämä kurssi! Kävelin muuten eilen tuon Kodinonni liikkeen ohi kun olimme Raumalla mutta ajanpuutteen takia emme ehtineet sisälle saakka :) maailma on pieni...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kurssi ansaitsee kyllä kehut. Vai olet sinä pistäytynyt täällä meillä...niin kuin kirjoitit, maailma on pieni...;)

      Poista
  5. Oli ihan mahtavaa tavata sinua livenä, sinä iloinen ja energinen nainen :)
    Kiva kuulla, että kurssin anti oli tarpeellista ja hyödyllistä... ja että kipinä on iskenyt :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oih, nyt minä ihan häkellyin noista sanoistasi. Innokkuutesi ja energiasi tarttui ilmeisesti minuunkin.
      Kurssi oli todella hyvä ja "selkokielinen". Jatka kulkemallasi tiellä ja samalla intohimolla tietoa kuvaamisesta kuin täällä Raumallakin. Ja kipinä on jo leimahtanut liekiksi!!! :D

      Poista
  6. Fridan kurssi on kyllä niin hyvä! Sain sieltä monta hyvää vinkkiä! Kauniit kuvat olet ottanut!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valotus ei osunut ihan nappiin näissä kuvissa, enkä jaksanut pelata jalustan kanssa, mutta jahka saan sen uuden objektiivin hankittua, lupaan harjoitella enemmänkin...;)

      Poista
  7. Kiitos kun olit mukana! Ja hienoja on kuvasi:) harjoittelu tekee mestarin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kuuluu myös sinulle, sillä puitteet olivat mitä hienoimmat ja inspiroi kuvauksiin. Harjoittelu tekee todellakin mestarin ja täällä harjoitellaan sen verran miten muu (elämän)aikataulu antaa myöden. Oikein ihanaa syksyä sinulle! <3

      Poista
  8. Kiva kun sinäkin osallistuit hänen kurssilleen! Minä olin alkukesästä mukana. Aika paljon vanhaa juttua minulle (ikäni enemmän tai vähemmän innostuneesti harrastanut) mutta jotain uuttakin, mm. miten käyttää niitä manuaalisäätöjä. Sittemmin olen tottunut käyttämään pelkästään niitä jopa niin hyvin että alkaessani kuvaamaan osaan jo vallitsevan valon ja haluamani lopputulokseen arvioiden laittaa suurinpiirtein oikeat arvot. Aika kivaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen käynyt joskus aiemminkin valokuvauskurssilla, mutta jollakin on näköjään taito selittää asia niin selkeästi, että minäkin ymmärsin. Ehkä tämä johtui vain siitä, että Frida naisena osaa selittää naisen ajatuksenjuoksulla nuo f-luvut, jotka taatusti ovat jonkun insinöörimiehen keksimiä juttuja.
      Fridalta sai myös hyviä vinkkejä kuvaukseen, joita taatusti hyödynnän jatkossakin. Tämän jälkeen omiin kuviin suhtautuu todella kriittisesti ja toivon pääseväni tästä turhan kriittisestä suhtautumisesta eroon.
      Ja todellakin, harjoitella pitäisi...ja se uusi putkikin on vielä kaupassa... ;)

      Poista