keskiviikko 28. syyskuuta 2016

Herkuttelua


Poika toi viime perjantaina metsäisen koulupäiväsn tuomisena hieman mustikoita. Niiden innoittaman leivoin viikonloppuna mustikkapiirakkaa...





Tai ei tätä leipomiseksi voi juurikaan sanoa, sillä pohjana käytin kaupan valmistaikinaa.
Tulipa kokeiltua sitäkin ja todettua ihan kelvolliseksi vaihtoehdoksi, varsinkin kun minua hieman laiskotti...




 
 
Ohjeen otin suoraan pakasteen kyljestä.
Taikinan levitin piirakkavuoan pohjalle ja myös ylös reunoille.
Pohjalle laitoin ohuen kerroksen mustikoita, jonka päälle tuli täyte.
 
Täytteenä käytin:
purkin smetanaa
purkin vaniljarahkaa
½ dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
1 tl kardemummaa
 
Tämän päälle ripotin vielä reilusti mustikoita.
Sitten uunin alatasolle 200 asteeseen n. 30-40 min.
 
Ja sitten se olikin jo valmis.
 
 
 

 
 
Kyytipojaksi olisi kaivattu ehkä vaniljakastiketta, mutta meni tämä näinkin.
Hyvä ja helppo ohje, josta jopa minä selviydyin. Keittiö pysyi siistinä ja tiskiä tuli vähän.
 
 
Ei huono!
 
 
 
 
 

10 kommenttia:

  1. Ihan tuota leipomiseksi voi sanoa, välillä voi hyvin vähän oikaista :)
    Ihana piirakka!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, en tiedä, onko leipomisessa aina tärkeintä sen jauhon pöllyttäminen...mukava kokeilu kuitenkin. Ja hyvää!!! :D

      Poista
  2. Nam mustikkapiirakka vaniljavaahdon kanssa on yksi suosikeistani ❤️Usein nuo pakettien mukana tulevat ohjeet ovat hyviä ja toimivia 😀

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kelpasi kyllä minulle ja muille oikein hyvin...;)

      Poista
  3. Kyllä rupes tekemään mieli juuri tuota piirakkaa. Mitenkä se näyttää siltä että hyppäis palanen mun suuhuni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tästä ei ole jäljellä enää palastakaan, joten nyt joudut tyytymään vain "virtuaalimakuihin...ellet sitten innostu itse kokeilemaan. Suosittelen! :)

      Poista
  4. Nam, mikä resepti. Kiitos tästä. :)

    VastaaPoista
  5. Kyllä välillä on kiva hieman oikaista. Ihana kun koululainen tuonut mustikat, maistui piirakkakin erityisen hyvältä varmasti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei tätä piirakkaa olisi muuten tehtykään, ellei poika olis tuonut niitä retkeltä...ja koska toteutuksesta vastasin vain minä, pieni oikaisu sallittakoon...;)

      Poista