perjantai 7. huhtikuuta 2017

Sukkelaa touhua...


Jälleen kerran olen onnistunut luomaan itselleni sen verran oheisohjelmaa elämääni, että en ole ehtinyt tänne blogin puolelle viime aikoina oikein panostamaan. Ehkä jo liiankin usein lainaan postauksen kuvia Pixapaysta, mutta aikani ei yksinkertaisesti riitä tällä hetkellä valokuvaamiseen.







Varon käyttämästä sanaa "kiire", mutta kieltämättä arkeni on ollut viimeiset kaksi viikkoa melko hyvin aikataulutettuna.
Olen ennenkin kirjoittanut täällä, että asioiden priorisointi tai aikataulun kohtuullistaminen ei ehkä ole vahvinta aluettani.
Minulle kasaantuu helposti kaikenlaista menoa palavereista "kissan ristiäisiin" ja minun on vaikea kieltäytyä kaikesta kivasta ja mielenkiintoisesta. Viimeiset viikot ovat olleet melkoista hulabaloota sekä työssä että vapaa-ajassa.
Lisämaustetta tulee vielä siitä, että usein näinä ruuhkaviikkoina myös mies on reissunpäällä, joten omien ja lapsen menojen sovittaminen vaatii pientä järjestelyä ja luovuutta. Tuttua varmaan monissa perheissä muutenkin.
 
 
 
Sorrun helposti ajattelemaan, että tietyn ajanjakson jälkeen helpottaa, mutta sen jälkeen huomaankin, että minulle on kasaantunut kalenteriin jo uutta ohjelmaa. Ehkä tämä on tällaisen helposti innostuvan ihmisen perisynti. Ja ihmisen joka ei oikein osaa sano "ei". Seuraava rauhallisempi ajanjakso taitaa siintää pääsiäisenä...johon en ole ehtinyt buukkaamaan vielä mitään ohjelmaa. Ainakaan vielä.


 
 
 
 
 

8 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Sitä se ei kyllä ollut! :) Olin Espoossa kannustamassa pojan jääkiekkojoukkuetta ja kannustajan rooli oli melkoisen rankkaa :D

      Poista
  2. Tutun kuuloista ;) Minä kun valmistuin koulusta niin ajattelin että nythän minulla on aikaa hurjasti enemmän mutta niin sitä vaan välillä huomaa ettei mitään ehdi :) Aurinkoista viikonloppua <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen aina ollut tällainen hyvä "kalenterintäyttäjä" ja joskus se täytyy vähän liikaakin :D

      Poista
  3. Huomasinkin, ettet ollut yksissä kissanristiäisissä viime viikon lauantaina:) Joskus kannattaa rauhoittaa kalenteria ja jättää tilaa omalle oleilulle. Innostuminen on kuitenkin ihanaa, joten saa se kalenterikin välillä täyttyä:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, ne kissanristiäiset oli pakko jättää väliin, kun oli pojan jääkiekkoturnausviikonloppu. Olihan meidän perheessä sentään isäntä edustamassa...;)

      Poista
  4. Kuulostaa tutulta ja tuo sitten joskus, kai se elämä vaan on tässä ja nyt ja sellaisena kuin se on itse itselleen luonut. Zemppiä kiireisiin <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tsempeistä. Tuleva viikko näyttää hieman rauhallisemmalta ja raskainta tässä on ollut se , että olen herännyt kolmen viikon aikana viimeistään klo 7.00 eli on ollut aika lailla aikaisia aamuja. Pääsiäislomalla otan hieman rennommin...

      Poista