lauantai 1. huhtikuuta 2017

Mattorallia...


Toisinaan innostun tekemään pieniä sisustusmuutoksia pelkästään mattoja tai tekstiilejä vaihtamalla. Meidän makuuhuoneen matto meni lainaksi erääseen asuntoon sillä seurauksella, että siirsin työhuoneesta harmaan karvalankamaton tilalle. Vähän aikaa työhuoneeni oli kokonaan ilman mattoa, kunnes sain mielestäni oikein hyvän ajatuksen...




 
 
 
Eteisen aulassa oleva matto oli osoittautunut "ei niin hyväksi"- ostokseksi tuohon aulatilaan.
Punosmatto päästi hiekat harmillisesti maton alle, eikä se tehnyt hyvää maton alla olevalle parketille.
Nyt sain hyvän syyn hankkia eteistilaan paremmin soveltuvat matot ja tämä punosmatto siirtyi työhuoneeseen.
 
 
 
 
 
 
 
 
Matto on ehkä aavistuksen liian pieni tilaan, mutta se ei nyt tässä kohtaa haittaa.
Työtuolini on ilman pyöriä ja siksi sen liikuttaminen täytyy olla suhteellisen helppoa.
Ihannetilanne olisi, että matto menisi kokonaan tuonne pöydän alle, mutta nyt elän tämän ratkaisun kanssa.
 
 
 
 
Tämän mattorallin myötä eteiseen tuli hankittua uudet matot ja kustannukset pysyivät maltillisena. Mattojen paikkoja muuttamalla sain kahteen (tai oikeastaan kolmeen) huoneeseen  muutosta ja lopputulos tyydytti minua. Koko operaatio oli jälleen hyvä osoitus siitä, miten ainoastaan maton vaihdolla voi saada aivan uuden tunnelman. Suosittelen kokeilemaan.
 
 
Meillä viikonloppu menee täysin jääkiekon merkeissä. Kauden loppurutistus on meneillään ja tämä viikonloppu menee tiiviisti aamusta iltaan oman seuran järjestämässä turnauksessa. Seuraavana viikonloppuna matkustetaan vielä oikein Espooseen asti ja jää(kiekko)kausi olisi sitten siinä, joten toivottelen...
 
 
 
oikein mukavaa huhtikuun ensimmäistä...ja sitä aprillipäivää myös!
 
 
 
 
 

6 kommenttia:

  1. Todella nätti tuo punosmatto.
    Mukavaa huhtikuuta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on värimaailmaltaan hieman vieras, mutta sopii tuonne työhuoneeseen mielestäni oikein hyvin. :)

      Poista
  2. Hauska punosmatto! Itse mietin ruokapöydälle alle uutta mattoa mutta en osaa päättää parista vaihdoehdosta.
    Mukavaa huhtikuuta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Matto on jonkinlaista hamppua ja pidän sen struktuurista. Eteisessä näytti oikein kivalta, mutta valitettavasti se ei vain toiminut siinä. Nyt se sai uuden mahdollisuuden työhuoneessa ja sopii sinnekin...

      Poista
  3. Totta, matto vaikuttaa suuresti huoneen ilmeeseen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siksi sen valinta on välillä myös äärimmäisen vaikeata. Onneksi matoja saa kotisovitukseen, ettei kaupassa tarvitse ihan heti tehdä ostopäätöstä... :)

      Poista