perjantai 8. joulukuuta 2017

Perinteiset


Jouluun ja jouluvalmisteluihin kuuluu meilläkin hyvin perinteisiä tapoja. Meillä ei joulu tule, jos ei ole leivottu (ainakin kerran) satsi piparkakkuja ja torttuja...



 
 
En ole erityisen taitava leipuri, mutta kaupan valmistaikinoista onnistuu sekä joulutorttujen että pipareiden leipominen.
Valmistaikina on tällaiselle jauhopeukalolle enemmänkin helpotus ja pelastus ;)
 
 
 
 
 
 
Meillä joulutorttuja syö vain isäntä, joten niitä ei tarvitse tehdä kilokaupalla.
Yksi paketti on nyt mennyt ja ennen joulua täytyy tehdä vielä yksi erä torttuja.
 
 
 
 
 
 
 
Joulupipareiden suhteen menekki on parempaa.
Meillä on tapana leipoa ensimmäiset piparit aina itsenäisyyspäivänä.
Tosin tänä vuonna sain tehdä ne ilman avustajaa, sillä hän oli juuri tuolloin luistinradalla.
Menekki on ollut se verran hyvää, että todennäköisesti näitäkin täytyy leipoa lisää lähempänä joulua.
 
 
 
 
Sen verran olen mukavuudenhaluinen (ja realistinen), että muut joululeivonnaiset ostan tutuilta. Joulupöydässämme olevan limpun tilaan aina työkaveriltani (perinne sekin) ja voi olla, että tänä vuonna ostan vielä jonkun kuivakakun kahvipöytään. Leipomusten suhteen meille joulu tulee hieman vähemmällä panostuksella, mutta hyväksi koetulla tavalla.
 
Jouluun ei ole kovinkaan montaa päivää ja täällä joululahjojen hankinta on vasta aluillaan. Tänä vuonna niitä tulee hankittua vähemmän, sillä kaikki sukulaislapset alkavat olla jo niin isoja, että heidän "lahjominen" on vähentynyt huomattavasti. Tänään ajattelin lähteä ihan ensimmäistä kertaa Vanhan Rauman "Tonttujen yöhön" tekemään mahdollisia jouluostoksia. Ja voipi olla, että tästä tulee seuraava joulun odotuksen perinne...
 
 
 
Toivottelen kaikille oikein mukavia (ja kiireettömiä) joulun odotuksen aikoja!
 
 
 

10 kommenttia:

  1. Mä ostin piparit yhden tutun tekemät. Joulutortut teen itse valmiista taikinasta. Vielä en ole ehtinyt tehdä koemaistiaisia.
    Herkullisen näköisiä torttuja oot tehnyt. Ne ovat parhaimmillaan juuri kun ovat vähän jähtyneet (hillo).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valmistaikinalla onnistuu ja meillä nämä ei ehdi vanhenemaan... ;)

      Poista
  2. Minullakin on vielä muutama lahja hankkimatta, mutta eiköhän tässä vielä ehdi. En ole koskaan näin myöhäiseen jättänyt lahjojen hankkimista.
    Mukavaa ja herkullista viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla lahjojen hankkiminen tuppaa jäämään viime tippaan, mutta niin kuin kirjoitin "lahjottavien" määrä on viime vuosien aikana vähentynyt oleellisesti. Lahjojen ostaminen/antaminen on kuitenkin mieluisaa enkä suostu ottamaan siitä paineita...ja ehtiihän tässä nyt vielä!

      Poista
  3. Meillä ensimmäiset joulutortut leivotaan perinteisesti itsenäisyyspäivän illaksi ja piparit ostan nykyään valmiina. Silloin, kun lapset vielä asuivat kotona, niitä meilläkin leivottiin. Otan nykyisin joulun lunkisti ja luotan siihen, että kaupan tätien ruuat ovat vallan maukkaita;)
    Hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lunkisti otetaan täälläkin. Kska en ole mikään mestarikokki enkä leipuri uskon siihen, että kaupan tuotokset ovat yhtä hyviä (ellei parempiakin) kuin omani. Leppoista viikon loppua!

      Poista
  4. Voi olet päässyt jo jouluvalmistelujen tunnelmiin:) Minä en ole vielä päässyt joululeivonnaisten tekemiseen - on tuo Suomi 100 vienyt niin mennessään<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aloittelen yleensä aikaisin, koska jossain vaiheessa pukkaa hieman kiireisempää aikataulua. Tänä(kin) vuonna yritän tehdä joulua maltillisesti...Mukavaa viikonlopun jatkoa!

      Poista
  5. Täällä on jo joululeivonnaisia tehty, mutta tortut on tekemättä. Jospa huomenna!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä näyttää nyt siltä, että sekä torttuja että pipareita täytyy tehdä vielä uusi satsi...;)

      Poista