tiistai 5. joulukuuta 2017

Pieni (joulu)myönnytys


Kesällä tein päätöksen, että vähennän sokerin ja erityisesti karkkien syömistä. Olen onnistunut päätöksen pitämisessä erinomaisesti ja olen syönyt vain muutamia kertoja karkkeja ja varsinaista karkkihimotusta ei ole ollut ollenkaan. Näin joulun aikaa olen ajatellut antaa itselleni hieman myönnytyksiä...






Suklaa kuuluu salmiakin ohessa suurimpiin karkkiherkkuihini.
Ajattelin, että suklaa poistuisi hetkeksi kiellettyjen herkkujen listalta.
Ihan vain joulun kunniaksi...
 
 
 
 
 

Suklaan maun suhteen olen ollut melko perinteisten makujen kannattaja. Fazerin sininen ja Maraboun maitosuklaa kuuluvat molemmat lemppareihini.
Tänä jouluna olen kuitenkin innostunut maistelemaan uusia makuyhdistelmiä. Vein viime viikolla joulukuun kunniaksi työkavereille kaksi erilaista suklaalevyä.
Makuelämykset olivat jouluisia (pipari ja karpalolla maustetut) ja kieltämättä makuyhdistelmät maistuivat hyviltä. Piparimausteinen oli myös suosikkini. 
Voi olla, että sokerinvähennysprojektistani johtuen kaikki maistuu hyvälle, vaikka pienet kivet, jos niihin vain lisäisi hitusen sokeria...
 
 
 
Minulle joulu on myös aistikokemus: tuoksuja ja makuja, kaunista joulumusiikkia ja tunnelmointia.
Ja mielestäni suklaa kuuluu ehdottomasti joulun viettoon.
 


 
Joulu - mikä ihana tekosyy syödä suklaata...
 
 


 
 

6 kommenttia:

  1. Kyllä suklaa on ihan ehdoton joulun herkku. En voisi kuvitellakkaan joulua ilman suklaata ja sehän on vain kerran vuodessa joten ihan siitäkin syystä saa herkutella täysin hyvällä omallatunnolla. Löysin juuri blogiisi ja jään lueskelemaan aiempia juttuja. Terkuin Katja

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen ihan samaa mieltä kanssasi.
      Onpa kiva kuulla, että olet löytänyt blogini. Tervetuloa Satuelämään... :)

      Poista
  2. Suklaa kuuluu jouluun. Jos syös jouluisin ja muuten sitten ei, niin ei kuulosta kovin pahalta. :)

    VastaaPoista
  3. Jouluna saa herkutella suklaalla!
    Ihanat kuvat!
    Tumma suklaa kuuluu joka päivä listalleni, mutta maitosuklaaseen en ole koskenut yli kymmeneen vuoteen.
    Muutenkin suklaa on ainoa sokerillinen herkku jota syön.
    Mutta piilosokeria saa niin paljon silti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jouluun kuuluu ehdottomasti suklaa. Muita karkkeja pyrin välttelemään. Tuo piilosokeri sai minut vähentämään sokerin/karkin syöntiä ja olen omassa projektissani onnistunut hyvin...tähän mennessä ;)
      Oikein hyvää viikonloppua!

      Poista