lauantai 19. lokakuuta 2019

Arjen "hurlumheistä" - järkeä vai ei?


Olkoon tämä (tämän vuoden) viimeinen postaus aiheesta, sillä tuntuu, että en oikein muusta enää kirjoitakaan...eli siis kiireisestä ja hektisestä elämästä, joka tuntuu valtaavaan lähes jokaisen meidän elämän. Jonkinlainen "kestoaihe" meikäläisellä siis...






Olen pyrkinyt hallitsemaan tätä kiireistä elämää epätoivon vimmalla ja siinä jokseenkin täydellisesti epäonnistuen. Tänä syksynä työ on vaatinut enemmän panostamista kuin olisin ikinä voinut kuvitellakaan. Ja se on ihan ymmärrettävää, sillä uusi koulu, sen toimintakulttuuri ja työtavat ovat vaatineet paljon työstämistä. Työpäivät ovat väkisinkin venyneet pitkiksi, vaikka ylväänä tavoitteena oli yrittää lyhentää työpäivääni. Ajatus on ollut loistava, toteutus peräti surkea. Sisutussuunnittelut olen jo suosiolla siirtänyt vähäksi aikaa taka-alalle odottamaan vähemmän kiireisiä aikoja eli seuraavaa kesää.






Koska olen helposti "vähän kaikesta innostuva"- tyyppi, jonka on vaikea (ilmeisesti) oppia sanomaan ei, on arki ja elämäni jokseenkin vauhdikasta. Ehkä tässä kiireen keskellä helposti unohtuu se tärkein eli itsestä huolehtiminen. Olen pysynyt terveenä, mutta huomaan, että ikääntymisen myöstä työviikosta palautuminen on hidastunut. Ehkä syynä on myös ohjelmoidut viikonloput (kiitos lapsen jääkiekkoharrastuksen). Toivoisin osaavani hidastaa elämääni, mutta tällä hetkellä se on vain kaukainen haave. Arjessa pysähtyminen ja rauhoittuminen olisi varmasti todella tärkeätä ja olen harkinnut vakavissani kokeilevani jossain vaiheessa joogaa tai Mindfullnesia. Arjessa pienet pysähtymiset, ulkoilu ja juoksulenkit ovat minun tapani rentoutua, mutta valitettavasti niistäkin olen joutunut viime aikoina tinkimään. Kesällä alkanutta juoksuharrastusta olen yrittänyt ylläpitää huonoin lopputuloksin. Käyn melko usein itseni kanssa sisäistä keskustelua, onko tässä elämänmenossa edes mitään järkeä...









Olen prosessoinut (ja valittanut) elämän hektisyyttä ja arjen "hurlumheitä" ainakin viimeiset kymmenen vuotta. On ilmeistä, että maailma, työnteko ja arki on muuttunut merkittävästi siinä ajassa. Mukautuvana ja sopeutuvana ihmisenä sinnittelen mukana, hyvin vaihtelevalla menestyksellä. En voi kieltää, etteikö ajatuksissa olisi ollut useamman kerran hyppääminen pois tästä "oravanpyörästä". Siksi olen myös pitänyt vuorotteluvapaavuoden ja opiskellut. Huomaan ajattelevani asiaa nykyisin enemmän kuin ennen, pohtien erilaisia vaihtoehtoja. Olen vakaasti sitä mieltä, että jotain muutosta minun on pakko tehdä, sillä nykyisessä elämäntavassa uupuminen on lähellä.




Asioiden kypsyttely jatkuu ja mihin se johtaa, sitä en vielä tiedä. Elämä jatkuu toistaiseksi samaan tapaan.
Syksyn ruuhkaisin työrupeama on tehtynä ja nyt voin hetkeksi hengähtää. Ensi viikolla lomaillaan  kolmen päivän syysloman merkeissä.
Aion nauttia kiireettömyydestä, hitaista aamuista ja ennen kaikkea kerätä voimia loppu vuoteen.

 Ja ehkä ehdin käymään juoksulenkilläkin...


Voimia ja jaksamista meille kaikille kiireisille!


 





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti