lauantai 9. tammikuuta 2021

Loman jälkeiset tunnelmat

Loma on (jälleen kerran) muisto vain. Onneksi kahden päivän työviikko teki loman jälkeiseen arkeen totuttelun vähän helpommaksi. Tynkäviikko pisti oman sisäisen kalenterin vähän sekaisin ja viikonpäivät ovat olleet suloisesti sekaisin, mutta onneksi saamme uuden lähdön arkeen heti viikonlopun jälkeen.





Nyt täytyy tunnustaa, että töihin lähteminen vähän takkusi, sillä olin päässyt suhteellisen hyvää lomamoodiin. Aloittamani sukkaprojektinikin jäi vielä vähän kesken. Pojan sukat sain valmiiksi ja isännän sukkaprojekti on edennyt jo toisen sukan neulomiseen. Olen varma, että muutaman päivän lisäloma olisi auttanut tämän projektin loppuunsaattamiseen...tai sitten ei. Minulla on epäilys, että pelkkä viikonloppuvapaat eivät sukkien valmistusta edistä. ;)





Lomalla sain hyvän kävelyinnon jälleen päälle ja nyt yritän tässä normiarjessa ylläpitää sitä. Arki vain valitettavasti lyhentää päiviä ja se vapaa-aika jää yllättävän lyhyeksi kaiken muun ohjelman lisäksi. Mitään liikuntapainetta en aio ottaa, vaikka kieltämättä joulun Fazer-painotteinen dieetti näkyy (tai tuntuu) muutamana lisäkilona. Toivotaan, että arki (ja se liikunta) tuo taas jotain rotia loman aikana vallanneeseen naposteluun ja karkkihimotukseen.





Uuden vuoden lupauksia ei tullut tänäkään vuonna tehtyä ja ihan hyvä niin. Olen ajatellut ottaa tämän tulevan kevään vähän joka tavalla kevyemmin ja olla asettamatta sen enempää suuria tavoitteita. Jotain pientä tietenkin on aina "kytemässä", mutta viime keväästä alkanut korona arki on opettanut elämään enemmän hetkessä ja tilanteen mukaan. Töissä alkaa oppilaiden arviointi-ja HOJKS-keskustelut, jotka tulee olla pidettynä ennen hiihtolomia. Yritän olla tehokas, hoitaa työt pois alta ja olla ottamatta niistä sen enempää stressiä.





Loman aikana olen osallistunut muutamiin webinaareihin, joissa on keskitytty hyvän elämän "saloihin" ja omiin unelmiin. Huomaan prosessoivani asioita, mutta kriiseilemään ei ole ollut aihetta. Webinaarien kautta olen pystynyt prosessoimaan ajatuksiani selkeämmiksi. Minulle asioiden kirjaaminen (ja sanoittaminen) tuntuu olevan hyvä tapa prosessoida ajatuksiani; niistä tulee tiedostetumpia ja osasta näyttää tuleen myös jonkinlaisia elämän mittaisia tavoitteita.


Talvi näyttää tekevän tuloaan myös meille. Viime vuoden surkea talvi (=pidentynyt, kolmen kuukauden marraskuu) on enää muisto vain. Lunta ei meillä ole vielä nimeksikään, mutta jo nyt voin todeta, että talvi on ollut parempi kuin vuosi sitten. Nyt nautitaan näistä keleistä, yritetään ulkoilla ja ottaa ilo irti elämästä. Eiköhän tästä taas selvitä! 



6 kommenttia:

  1. Kyllä tuo lumentulo aina kummasti auttaa tuomaan sitä oikeaa talven tunnetta ja antaahan se samalla myös vähän lisää valoa.
    Vähän takkusi minullakin töihin meno ja rytmit oli mitä sattuu. Sunnuntain ja maanantain välisenä yönä nukuinkin vain 3h ja olin ihan yllättynyt, että jaksoin tehdä työpäivän energisesti loppuun asti :)
    Ihanaa viikonloppua sinulle Satu <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kunnon talvella on kyllä positiivista vaikutusta :). Kiva, kun kävit taas blogissani ja kommentoimassa <3

      Poista
  2. Hienoja talvikuvia! <3 Loman jälkeen oli kaksi päivää töitä ennen viikonloppua eli oikein passeli lomalta paluu. Siitä se arki alkoi ihan mukavasti, vaikka meininki oli kuin hyppy syvään päätyyn. Puuterilunta on satanut maltillisesti kolme päivää ja nyt on pakkasta niin, että on todellakin kaiveltava pitkätkalsarit kaapista. Parina päivänä näin auringon hetken aikaa! Piti oikein mennä ikkunan ääreen katsomaan, kun se näky on ollut kovin harvinaista herkkua viime aikoina. Mukavaa viikonlopun jatkoa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä nautitaan myös talvesta. Tulisi vielä kunnon jäät, että pääsisi jäitä pitkin kävellen mökille. Kiitos kommentoinnistasi! :) <3

      Poista
  3. Lumen tulo on selkeästi tuonut enemmän valoa. Aamulenkeillä koiran kanssa sen huomaa. Minä jatkan edelleen etätöissä ja varmasti kunnolla työnteko käynnistyy nyt huomisesta alkaen. Tsemppiä arkeen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se vähäinenkin lumi on selvästi piristänyt ja nyt jo huomaa myös sen, että päivät ovat jo vähän pidentyneet. Tsemppiä myös sinulle! :)

      Poista