perjantai 18. toukokuuta 2012

"Blogimotissa"

Olen tällä hetkellä jonkinlaisessa "blogimotissa". Keskiviikkona tulimme koko perhe mökille ja aika pian huomasin, että kortinlukija jäi maihin. Nyt on sitten lähes koko ajan nakottanut moinen unohdus. Kameran kanssa olen kuitenkin uskollisesti kuljeksinut ympäri, mutta kuvien siirtäminen ja käsittely ei ole onnistunut. Siksi sivuillakin on ollut hiljaista.

Löysin kuvakokoelmistani kuitenkin muutaman mökkikuvan. Nämä ovat kuitenkin melko tuoreita kuvia, tältä keväältä.



Edellisellä mökkikerralla (vappuna) tuli vähän vaihdettua huonekalujen paikkaa. Sohva ja TV-taso vaihtoivat paikka, korituolit lähti terassille ja valkoinen nojatuoli haettiin vierasmajasta mökinpuolelle. Vaihtelua tännekin.




Sää on vaihdellut muutaman päivän aikana. Eilen oli suhruinen ja kylmä päivä joten en juurikaan laittanut nenääni ulos (kävin sentään pihan perällä, huussissa). Tänään alkoi aurinko paistaa iltapäivällä, mutta lämpötila taitaa silti olla nippa nappa + 10 astetta. Pihahommia ollaan tehty hieman ja vierasmaja tuli siivottua talven jälkeen. Ikkunatkin kaipaisivat pesua, mutta ei niitä enää tänään pestä.

Seuraavaksi käydään lettujen kimppuun ja lämmitetään sauna. Huomenna ainakin minä ja poika lähdemme kaupunkiin. Seuraavassa postauksessa onkin varmaan paljon kuvia tästä "pikkulomastamme". Siihen asti....MORO!



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti