sunnuntai 20. toukokuuta 2012

Piha ja puutarha

Tässä taitaa tulla tämän blogihistorian toinen puutarha-aiheinen postaus. Olin jo eilen päättänyt, että tänään keskityn pihaan ja puutarhaan (onhan sentään pyhäpäivä!). Mies oli lähtenyt aamulla jo "kukon laulun aikaan" kalaan, joten sain häärätä kotinurkissa ihan yksin (pojan kanssa!)

Aamutoimien jälkeen suunnistimme läheiseen taimimyymälään, josta ostin 50 kg koristekiviä, rautaharavan ja nurmikon reunusnauhaa. Seuraavaksi menimme vielä toiseen taimimyymälään, josta emme ostaneet mitään (?!). Taimistolla kiertelimme ja löysimme kivoja juttuja.



                                         Löysimme mielenkiintoisen linnunpöntön. Kerrostalon!



                                                   Puksipuu oli istutettu isoon kahvikuppiin.



                                    Muutama puksipuu oli leikattu sydämen muotoiseksi. Söpö!



            Taimimyymälän sisällä on myös idyllistä. Täällä vierailen mielelläni ihan tunnelman takia.




Kaupassa oli myös hortensioita. Yksi lempi kukistani, joita todennäköisesti tulee meidän pihaammekin, mutta valkoisena.


Kotona kävimme pikaisesti syömässä ja suuntasimme "Honkkarin" taimimyymälään, mutta sieltäkään ei löytynyt mitään puutarhaan. Kotiin kyllä...Ostin kakkuvuoan irrotettavalla pohjalla (meinaan ilmeisesti joskus leipoa!), pussillisen vaahtokarkkeja (tosi tarpeellista!) ja pojalle "Angry Birds"-lautapelin (tämän ostamista ei oltu suunniteltu!)...eli tosi hyvä kauppareissu!! :)

Päiväkahvin jälkeen suunnistin urakoimaan pihalle. Tarkoituksena oli reunustaa omenapuu ja kivetys nurmikkonauhalla, mutta aloitinkin perkaamaan pihamme loivaa rinnettä rikkaruohoista. Minä olin käsitellyt tämän alueen toista viikkoa sitten myrkyllä, mutta näytti siltä, ettei aine ollut oikein vaikuttanut. Sentti sentiltä kävin penkan läpi, apuna talikko, rautaharava ja kaksi kättä. Työ oli hidasta, mutta valmista tuli. Meni siis koko päivä. Nyt siihen voisi istuttaa vaikka kivikkokasvaja, jotka ovat vielä taimistolla...

Reunusnauhaa en ehtinyt tänään asentamaan. Olkoon se jonkun toisen päivän projekti. Päivän päätteeksi kävin ottamassa muutaman kuvan "takapihaltamme", kaupungin puistoalueelta. Siellä kukkivat tällä hetkellä valkovuokot ja kielot kasvattavat lehtiään. Meidän pihan /tontin mukava lisä on se, että pihamme rajoittuu puistoon eli pihamme vaikuttaa tavallaan isommalta eikä naapureitakaan ole joka puolella.



Edessä vielä kaksi työntäytteistä viikkoa. Kesäloma häämöttää niin lähellä...

Mukavaa alkavaa viikkoa kaikille blogini lukijoille!!!

                                                                                                                                                                
                              
            

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti