tiistai 21. elokuuta 2012

Pääkalloa ja muuta arkea

Viikko on lähtenyt käyntiin vauhdilla. Töissä on eräänlainen "sisäänajo" meneillään eli sovitetaan lukujärjestystä meidän arkeen sopivaksi. Sen verran on kiireistä ollut, että tuntien suunnittelutyö on vienyt useamapan iltana aikaa melko paljon. Ei ole ollut vapaa-ajan ongelmia. Sen lisäksi minun pitäisi tehdä yksi kirjallinen (jossa on kaksi eri osiota)  työ loppuviikon opiskeluun Jyväskylään.

Koska arki menee hulabaloossa ja sitä värittävät myös ylimääräiset yllätykset (esim. auton hajoaminen...!), täällä kotona mennään välillä "mistä aita on matalin"-periaatteella. Ruoanlaitto ei ole vahvimpia puoliani ja ruoan loihtiminen välillä todella työlästä. Kiireen keskellä (ja muutenkin) yritän suoriutua ruoanlaitosta suhteellisen yksinkertaisilla ohjeilla.

Näillä johdatussanoilla esittelen tämän päivän menun...





PÄÄKALLOA...olkaa hyvä!





Reseptin olen oppinut (?!) partioajoiltani, kun olemme leireilleet ja ruoan on pitänyt olla suht helppotekoista. Ja sitähän tämä on...

* Makaronit (tässä kierrepastaa) keitetään kypsiksi.
* Pilkotaan sipulit ja paistetaan kevyesti paistinpannulla.
* Joukkoon lisätään jauhelihaa ja paistetaan kypsäksi.
* Lopuksi maustetaan maun mukaan. Minä laitoin suolaa ja oreganoa.
* Makaronit ja jauheliha yhdistetään ja tarjoillaan kuumana.

Helppoa kuin heinänteko ja maistuu varmasti. Ruoan nimi on houkutteleva erityisesti pienille lapsille.

Arki pyörii muuteen saman kaavan mukaan. Töistä hakemaan lasta, sitten kotiin (mahdollisesti kaupan kautta). Kotona pyykkikone päälle ja ruoan valmistelua. Sitten syödään ja ilta menee kotona (töitä tehden!) tai on muuta ohjelmaa kodin ulkopuolella. Kahdeksan aikaan illalla pienellä miehellä on iltatoimet  ja yöunille meneminen. Onneksi lapsemme on ns. helppo lapsi eli hän nukahtaa sänkyynsä ilman sen suurempaa ohjelmanumeroa. Ilta jatkuu meillä "vanhoilla" joka ilta saunoen (KYLLÄ!) ja TV:tä ja lehtiä/blogeja lukien. Huusholli hiljenee pääsääntöisesti kympin uutisten jälkeen.

Arkiaamu alkaa minulla klo 6.00. Aamupala, aamutoimet, lapsen herättäminen ja hänen aamutoimet. Sitten pakataan reput ja rensselit ja lähdetää töihin/eskariin. Tällaista meillä. Aika simppelit ja arkiset kuviot siis.



Välillä arkea piristävät pienet "yllätykset, kuten eilen IKEAn kuvasto postin joukossa. En ole kyllä ehtinyt kuin vähän selaamaa sitä, mutta eiköhän tarkemman lukemisen aika vielä koita minulle. Huomenna vielä "normipäivä" ja loppuviikko siellä Jyväskylässä.


Pyykit odottavat narulle ripustamista ja sitä kirjallista työtä pitäisi ruveta vähitellen rustailemaan... eiköhän tämä ollut tässä. Sain muuten auton tänään jo korjauksesta, joten minulla on yksi murhe vähemmän.

Mukavaa loppuviikkoa arjen keskelle ihan kaikille!

.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti