Stailiamo

sunnuntai 2. kesäkuuta 2013

Kesäloman aloitus

Minulla ja pojalla kesäloma on siis alkanut. Mikäs se parempi paikka aloitukselle on kuin viikonlopun vietto mökillä. Siellä jos missä kesälomafiiliksen saa suht nopeasti päälle.

Launataina oli jonkin verran sateista, joten minun oli hyvä tehdä pienimuotoinen siivous sisällä mökillä. Tämä tarkoittti pienetä huonekalujen paikkojen vaihtoa...





Sohva ja TV-taso saivat vaihtaa päittäin paikkaa ja TV -taso sai vielä kaveriksi viereensä pienen arkun. Isäntä oli jo aiemmin keväällä roudannut uudet matot mökille ja nyt minä asettelin ne vielä niille kuuluville paikoille. Isännällä oli ollut hieman erilainen näkemys mattojen paikoista kuin minulla. :)
 
 
 


 
Tässä vähän oudompaa kuvakulmaa samasta tilasta eli tämä kuva on otettu parven rappusilta. Kuten huomata saattaa mökkimme värimaailma on sininen. Eipä taida olla yllätys, kun kerran saaristossa ollaan.
 

Tänään olikin taas aivan ihana kesäinen päivä ja kiertelin saarella ikuistamassa joka vuotiset kuvat Laakonpassin rakennuksista.
 



 
Isäntä oli perjantaina ajanut nurmikon, joten mökin ympäristö näytti todella siistiltä. Jos kuvaa katsoo oikein tarkkaan, terassilta voi bongata sekä pojan että miehen.
 
 
 

 
Pikkumökki, vierasmaja sekä varasto (=monitoimirakennus) sijaitsee ns. takapihalla. Täällä tein tänään pienen siivouksen eli imuroin suurimmat pölyt ja roskat sekä tuuletin vierashuonetta talven jäljiltä.
 
 
 


Huussimme on tämä paikan ensimmäinen rakennus. Se toimi mökin rakennusvaiheessa ensin mökkikeittiönä eikä suinkaan vessana. Täällä oli pieni hella ja jääkaappi ja se sopi silloiseen tehtävään vallan mainiosti. Nyt se on ihan virallisesti huussikäytössä.
 
 
Tänään innostuin myös ottamaan muutaman luontokuvan.
 
 


Mökin rannasta löysin tälläisen hennon kukan. Lajia en tiedä.
 


 
 
Ja vielä pihalla pihlajat kukkivat komeasti.
 
 
Ei ollenkaan huono aloitus kesälomalle. Sain sentään jotain tehtyäkin ja ilmat ovat olleet mitä parhaimmat. Huomenna pojalla starttaa viikon kestävä jalkapallokoulu ja minä olen osannut jo ohjelmoida itselleni tekemistä...
 
Kesälomalla kun olen, niin voisin kuvitella että päivityksiä tulee ehkä hieman tiheämpää tahtia, riippuen tietenkin "jutun juurien" määrästä (ei siis tasosta!).
 
 
Mukavaa kesälomaa kaikille lomalaisille ja muille mukavaa alkavaa viikkoa!
 
 
 
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti