maanantai 17. kesäkuuta 2013

Siivouspäivä


Tämä maanantai on mennyt kotona siivotessa ja touhutessa. En jaksanut ryhtyä kovinkaan perusteelliseen siivouksen: pesin molemmat vessat, vaihdoin petivaatteet, imuroin huoneet ja pesin pari koneellista pyykkiä. Iltapäivällä ehdin vielä leikkaamaan nurmikon ja äsken tultiin pojan jalkapallotreeneistä kaupan kautta kotiin. Ihan tehokas maanantai...ollakseen maanantai.





 
Koska en viitsinyt laittaa tähän mitään siivouskuvaa, ajattelin nyt julkaista kuvia viime viikolta pojan huoneesta ja sinne ostetusta koulupöydön laatikostosta, sillä täällähän on siistiä!
 




 
Pöytä oli hankittuna meillä jo aikaisemmin, mutta nyt sain aikaiseksi ostaa tähän myös laatikoston. Tänne saa mukavasti laitettua kynät, koulukirjat yms. "härpäkkeet". Laatikot ovat toistaiseksi melkoisen tyhjät.
 
 
 


 
Tänne ei ole tulossa tämän jälkeen enää mitään suuria muutoksia. Huone on siis periaatteessa valmis. Ja onpahan tullut ikuistettua sekin, että pöytä on joskus ollut siisti. Pöydällä näkyy myös pojan uusi kännykkä, joka hankittiin viime viikolla (=syntymäpäivälahja). Nyt on sitten harjoiteltu soittamista, vastaamista ja tekstiviestien lähettämistä.




Näin se on tämä viikko polkaistu alkuun. Hyötyliikuntapisteitä on tullut tänään siivouksesta ja nurmikon leikkaamisesta ihan mukavasti. Jos yrittäisi saada tämän viikon loput liikuntapisteet ihan rehellisestä liikkumisesta... ;)








Ei kommentteja:

Lähetä kommentti