Stailiamo

perjantai 14. kesäkuuta 2013

"Porkkana"

Liikuntavastaisuus on saanut pidettyä minua ylivallassa jo jonkin aikaa (=liian pitkään). Talvella aloittamani "pömppöprojekti" tyssäsi jo alkumetreillä ja muutenkin liikunnan harrastaminen on ollut todella nihkeää tai ainakin hyvin kausiluontoista. Latinos-Jumpassa olen sentään käynyt kerran viikossa. Nyt sielläkin ollaan kesätauolla eli liikuntani on ollut minimaalista ellei peräti olematonta. Tilanteeseen olen kaivannut jonkinlaista" herätystä" ja ilmeisesti tällä viikolla jotain kolahti minussa...

Eräänä iltana TV:stä tuli kaksi ihan erillistä liikunta-aiheista juttua. Vahingossa erehdyin katsomaan Jutan superdieettiohjelmaa (tai joku sellainen) ja uutisissa tuli juttu ihmisten arkisliikkumisesta. Jutussa haastateltiin erään nettitreenipäiväkirjan kehittäjää...ja siitä se ajatus sitten lähti.

Illemmalla minun oli pakko googlattava netissä olevia treenipäiväkirjoja ja nyt ajattelin kokeilla tälläistä "liikuntaporkkanaa".






HeiaHeia:n sivuilta löysin minulle mieluisan pohjan. Tavoitteeksi itselleni laitoin arkiliikunnan lisäämisen 3-4 kertaa viikossa. Minulla se olisi siis kävely, juoksun tai jumppa.





Ohjelma kirjaa suurin piirtein kaikki tekemiset. Itse en miellä esim. puutarhahommia arkiliikunnaksi, mutta tämäpä ohjelma hyväksyy. Itse ajattelin, että jos tämän ohjelman avulla saisin herätettyä kävelyn/lenkkeilyn taas viikottaiseen ohjelmaani, niin se olisi jo jotain. Mutta koska hyötyliikuntakin on liikuntaa, niin merkintöjä tulee enemmänkin. Olkoon näin. Tämähän on palkitsevaa!








Tämän viikon tavoite on jo saavutettu, mutta lisää merkintöjä olen ajatellut vielä hankkia. Treenitilastot voisi jakaa ystävien kanssa Facebookissa tai Twittwerissä, mutta minä olen pitäytynyt ihan suljetussa tiedostossa. Eli tälläistä "porkkanaa" koitetaan nyt. Jospa se liikuntakärpänen tässä vielä puraisisi oikein kunnolla.










8 kommenttia:

  1. Satu,alatko minulle kaveriksi heiaheiaan? Tsempataan toisiamme :))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muuten joo, mutta kun mä en periaatteestakaan halua kuulua facebookiin eli mä en oikein tiedä mien se tsemppaaminen muuten toimii. Jos keksit ratkaisun, niin ilman muuta haluan tsempata sua. Sinulla on tuosta pyöräilystä jo hyvät pohjat... :)

      Poista
    2. Olen ymmärtänyt että itse Heiaheian sivulla voi olla toisen "kaverina" tsemppaamassa, ilman että kuuluu facebookiin tai muihin sivustoihin.

      Poista
    3. Asia selvä. Täytyypä tutustua paremmin sivustoihin. Teikäläinen on näköjään tullut takaisin Euroopan-kiertueelta...täytyypä käydä blogissasi. Ja ei kun mukaan kans HeiaHeiaan...vai mahdatkos olla jo?

      Poista
    4. Liityin kyllä joskus, mutten jaksanut alkaa merkitsemään jokaista liikettä sinne, tuntui mulle enemmän taakalta niin en sitten alkanut. Toisille sopii, toisille ei :)

      Poista
    5. Ja ollaan juu kotiuduttu, sulle kirjottelinkin enemmän sinne sun pihabloggaukseen... :)

      Poista
  2. Juu,toisille sopii etc.Minulle se on hyvä tsemppari,laiskuuteen taipuvalle :) Tämä ei liity minun mielestä olleskaan naamakirjaan,joten Satu voit huoletta tulla mukaan.ENkä minä joka päivä ehdi/muista kirjata suorituksia siihen,en myöskään joka "askelta" siihen kirjaa.Ja kaikki tekeminen,kuten maalaus,pihanhoito,siivous ovat "liikuntaa",jopa aivotyöskentely :))

    VastaaPoista
  3. Asia klaari. Ruvetaan vaan tsemppaamaan toisiamme. Passaa mulle... :)

    VastaaPoista