Stailiamo

maanantai 10. kesäkuuta 2013

Koululaisen elkeitä

Innostuin sunnuntaina siivoamaan pojan huonetta ja tekemään vaihteeksi pientä muutosta hänen huoneessaan. Kuinkahan mones kerta tämän vuoden puolella?!





 
Työpöytä sai luvan vaihtaa paikkaa toisen laatikoston kanssa. Huone tuli aavistuksen isomman oloiseksi ja toisen automaton poistaminenskin teki huonetta valoisammaksi. Samassa rytäkässä pesin vielä ikkunan sisäpuolelta ja vaihdoin uudet (siis todella vanhat!) verhot ikkunaan.
 
 
 


 
Pojan TripTrap-tuolin sain säädettyä vihdoinkin oikealle korkeudelle (tai siis mataluudelle) Tämä tuoli on ollut vallan oivallinen hankinta aikoinaan. Se ostettiin meille aluksi syöttötuoliksi, mutta säädettävyytensä ansiosta, se toimittaa tehtävänsä tuolina läpi ihmiselämän. Tässä tuolissa näkyy kylläkin jo elämisen jälkiä ja niin varmaan kuuluukin.
 
 



 
Ja tämä hetki minun piti ihan ikuistaa, kun poikamme tekee jotain kynällä!  Hän kun ei noista kynätehtävistä juurikaan perusta. Mikä loistava lähtöasetelma koulunaloitukselle! Tässä hän muuten tekee alustavaa suunnitelmaa majasta. Ja tällä hetkellä se maja on toista päivää rakennettuna ruokapöytämme ympärille...hmm.



Tällä viikolla pojan huoneeseen on tulossa vielä pieni laatikosto työpöydän kaveriksi. Eli ihan oikeasti täällä alkaa olla koululaisen huoneen näköistä...voin vielä laittaa jotain kuvia tännekin, kunhan saadaa tuo huone kokonaan  ns. valmiiksi.

Ja tähän loppuun vielä pientä pohdintaa:
Milloinkahan nuo leikit eivät enää levittäytdy ympäri huushollia? Tällä hetkellä ruokahuoneessa on majaleikit (vielä huomisen päivän) ja olohuoneen nurkassa on melkoinen arsenaali Lego-aiheista rakennelmaa...

Se on varmaan siinä seuraavassa eli murkkuvaiheessa. Sitä odotellessa.:)










Ei kommentteja:

Lähetä kommentti