lauantai 30. marraskuuta 2013

Pikkuisen joulun tunnelmia



Ei lähdetty sitten mökille. Tänään on laitettu kotia kuntoon sekä pikkujoulua varten että vähän sitä isoa jouluakin. Tein aamulla jo koko talon imurointikierroksen ja pyyhin pölyt. Lisäksi virittelin lisää valosarjoja  ympäri huushollia.






Tämä kranssi oli viime vuonna pois käytöstä, mutta tänä vuonna olin ajatellut ottaa se jälleen käyttöön. Tämä valokranssi on ollut seinällämme jo pari viikkoa ja pidän sen tunnelmasta erityisen paljon.
 
 
 
 


Asetelma pianon päällä ei ole enää tämän näköinen. Se on viikkojen aikana muuttunut muutamaan otteeseen, tänään viimeksi siirtelin vielä valotalon pojan huoneeseen ja asettelin kaksi kynttilänjalkaa tilalle.
 





Meillä vietetään tänään perinteisiä pikkujouluja oman perheen kesken. Tästä on todellakin tullut meidän pikkuperheen traditio, sillä sekä minun että isännän perheessä tälläisiä ei ole ollut tapana viettää..
 
 
 
 


Meillä juhliminen on pienimuotoista ja tapoihin kuluu, että käymme porukalla saunassa ja sinä aikana tonttu käy salaperäisellä tavalla tuomassa pikku paketit kuusen alle.
 
 
 
 
 
 
 
 
Huomenna alkaa joulukuu ja tiedän ainakin yhden tästä perheestä, joka ei jaksa huomenna nukkua pitkään. Mutta nyt lähdemme käymään saunassa ja jännitämme, tuleeko se tonttu tänäkin vuonna...
 
 
 
 Koti on jo valmiina pikkujoulun viettoon!
 
 
 
 
 
 
 
 
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti