sunnuntai 24. toukokuuta 2015

Vadelma



Meillä opettajilla tämä lukuvuoden päättyminen näkyy kaikenlaisilla muistamisten saamisilla. Kiitoslahjojen saaminen on aina yhtä häkellyttävää, sillä en koe, että minua pitäisi sen enempää muistaa. Saanhan minä palkkani. Ymmärrän kyllä, että vanhemmat haluavat näin osoittaa kiitoksensa, vaikka pelkkä kiitos-sana riittäisi...


 
 
 
 
Sain eräältä oppilaaltani aivan ihanan kesäisen lahjan.
Vadelma-sarjan juomalaseja ja astiapyyhkeen sekä väreiltään sopivan lankakorin.
 
 
 


 
Nämä juomalasit ovat sopivan kokoiset jonkun kesäjuoman nauttimiseen tai vaikkapa jälkiruoka-astiana. Ihastuin heti näihin.



 
 
Innostuin niin näistä juomalaseista, että kävin Pentikin liikkeessä ostamassa lisää. Onneksi minulla oli Pentikin lahjakortti, josta raskin käyttää osan näiden sesonkilasien hankintaa. Nyt minulla on Vadelma-laseja kuusi kappaletta. Sarjaan olisi niin hyvin sopinut lasikannu, mutta valitettavasti tähän sarjaa ei sellaista kuulunut. Harmi.
 
 
 

 
 
 
Pinkki  (vai fuksia?) on hieman haasteellinen väri meidän kattauksissa, mutta katselin ns. liinavaatevarastoani ja kuinkas ollakaan, sieltä löytyi ainakin kaitaliina ja tabletteja samassa sävyssä. En malta odottaa, että saan näillä tehtyä jonkun herkullisen (?!!) ja kesäisen kattauksen...tai ainakin jonkun juomatarjoilun...

 
 

Tänä keväänä minulla on luokassani hyvin erikoinen tilanne, sillä viidestä oppilaasta neljä lähtevät meidän koulusta pois. Osa saa oppivelvollisuutensa suoritettua ja osa siirtyy toiseen opinahjoon. Viimeinen koulupäivä tulee varmasti olemaan tunteikas, sillä oppilaiden jäähyväisten lisäksi minä jään vuodeksi pois ja erinomainen työtiimimme myös hajoaa. Mitenkäs se sanonta kuuluikaan: "Kaikki hyvä loppuu aikanaan..." niin myös tämä lukuvuosi...


Viimeinen työviikko on enää jäljellä. Olen vääntänyt todistuksia (ja siinä sivussa saunaremonttia isännän kanssa). Viikolla ohjelmaa on vielä ihan kiitettävästi, joten eiköhän mennä samalla "draivilla" kuin viime aikoina muutenkin. Lomalla yritän ottaa vähän rennommin. Jos vaikka ehtisin tuonne pihalle tekemään muutamia projekteja, joita ovat ainakin kesäkukkien istuttaminen, puutarhakalusteiden maalaus, yrttipenkin tekeminen, villiviinin tai humalan istuttaminen jne. Näyttää näitä  hommia piisaavan ihan kesälomallekin.


Toukokuun viimeinen viikko ja kohta on KESÄ!!!







6 kommenttia:

  1. Aurinkoa viimeiseen työviikkoosi! Opettajat ovat ehdottomasti kesälomansa ansainneet. Vireä ope on lasten/ nuorten etu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitosta vaan. Olen samaa mieltä, että pitkät lomamme on ihan ansaittua. saammehan palkan vain opetustunneista, ylityö-käsitettä ei tunneta. Mukava työ ja mukavaa, että on myös pitkät lomat. En vaihtaisi mihinkään!!!

      Poista
  2. Ihanat kesäjuomalasit ❤️ Iloa ja aurinkoa viimeiseen kouluviikkoon ennen lomaa ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vaan! Vähän kaksijakoisissa tunnelmissa olen kuitenkin. On kiva päästä lomalle, mutta "omien nuorten" lähteminen tuo vähän haikeutta. Lähetän heidät luottavaisin mielin elämässä eteenpäin...

      Poista
  3. Onpas suloiset lasit! Minullakin on tapana aina viedä opettajalle jotain pientä, ei siksi että pitäisi, vaan jotenkin on vaan kiva "extra-muistaa" opettajaa. :) Reipasta viimeistä viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On nämä muistamiset kivoja. Tänään syötiin "kiitoskakkua" ja kotona ruokahuoneen senkin päällä on Pentikin kynttilälyhty kiitoslahjaksi saatuna. Tänä vuonna lahjat ovat erityisen hienoja, sillä monen nuoren kohdalla on isot muutokset tulossa. Tuttu ja turvallinen peruskoulu päättyy ja hyppy tuntemattomaan edessä...

      Poista