Stailiamo

perjantai 8. toukokuuta 2015

Viikon kohokohta



Tällä viikolla saimme jääkiekkokauden meidän perheessä päätökseen, vaikka toukokuu taitaa olla täällä päin jo uuden kauden ensimmäinen kuukausi, mutta kuitenkin. Mikäs sen parempi tapa on jäädä kesälomille, kuin pelata ottelu vanhempia vastaan. Taisi olla tämän viikon kohokohta, ellei jopa koko kuluneen kauden.






Tulin itse hallille hieman myöhässä, mutta pelitunnelmaan pääsin vielä hyvin kiinni. Jossain vaiheessa sain kutsun tulla vaihtoaitioon hommiin ja loppuajan olinkin suorittamassa poikien vaihtoja. Taisin olla hetken aikaa heidän  "valmentajansa"...tai ainakin tsemppari.
Eikä meidän joukkue erehtynyt kertaakaan edes vääriin vaihtoihin  ;)







Vanhemmilla oli selvä etu isommasta koosta ja pitkistä mailoista, mutta hyvin nämä "jääkiekkoilijan alut" pelasivat.
 






Muissa joukkueissa pelasi myös muutamia äitejä, mutta meidän pojan joukkuetta vastaan pelasivat vain isät. Molemmat osapuolet taisivat nauttia yhteisestä pelaamisesta. Vanhemmat pelasivat ehkä vähemmän lapset ehkä enemmän tosissaan ja kaikilla oli taatusti hauskaa!
 

 



Peli päättyi poikien voittoon 10-9 ja loppuseremoniat toteutettiin perinteiseen tyyliin lopputervehdyksillä...






ja kättelyillä....
 




Ja lopuksi otettiin koko porukasta tietenkin yhteispotretti. Hyvä pojat, niin isot kuin pienet!!!






Isäntä tokaisi illalla vielä  (hävitystä) pelistä, että ei tärkeintä suinkaan ole voitto, vaan pelin jälkeinen vichy...niinpä. :D
 
 






6 kommenttia:

  1. Hahhaa! Oli kyllä mahtitapahtuma :D Tuli hiki, ja naurua muutaman vuoden verran ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kiva olla katsomassa tapahtumaa ja kieltämättä itsekin alkoi haluta pelaamaan kentälle. Ilmeisesto omaan vielä itseesuojeluvaistoa...Siellä oli ilmeisesti muutamat innokkaat äidit puhuneet jo "höntsäjoukkueen" perustamisesta...sehän voisikin olla kivaa (tämän kaiken muuna tohinan keskellä!?)...

      Poista
  2. Voi mikä tapahtuma <3 Ihan paras tuo viimeinen kuva :) Aurinkoista äitienpäivä viikonloppua :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, kivaa oli myös vaihtoaition puolella. Mukavaa äitienpäiväviikonloppua sinnekin!

      Poista
  3. Tuollaiset tapahtumat on ihan parhaita! Oman pojan lajissa eli säbässä on vanhempien vielä helppo tulla kentälle, vaikka ei se aina niin kaunista pelaamista taida ollakaan. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä näin on. Muutaman vuoden varmaan vielä pärjätään, mutta poikien taitotaso kasvaa niin hurjaa vaihto, että kohta pelinumerot ovat taatusti toisinpäin...nyt oli enemmänkin hauskaa yhdessäoloa...:D

      Poista