sunnuntai 2. elokuuta 2015

Satu meni metsään...



Meidän mökkimme takana alkaa aivan ihana salaperäinen metsä. Lähdin eilen aamupäivällä vähän patikoimaan...



 



 
 
Metsäretkellä tarkoituksenani oli poimia myös mustikoita...
 
 
 
 
 
 

 
 
...ja löytyihän niitä. Poimin kopan täyteen ja metsään jäi vielä valtavan määrä mustikoita.
Poimiminen oli tällä kertaa siedettävää, koska mustikoita oli paljon ja hyttysiä vähän.
 
 
 
 
Viivyin reissullani ilmeisesti liian kauan, koska isäntä jo luuli minun eksyneen. Todellisuudessa oli mökiltämme vain n. 200 metrin päässä. Puhelimen oli (tietenkin) jättänyt mökille, joten minun liikkeistäni ei ollut mitään havaintoja. Sen verran oli mukavaa, että taidanpa lähteä vielä uudestaan...ja otan puhelimen mukaan :)
 
 
 
 

2 kommenttia:

  1. Suosittelen puhelimen mukaan ottamista;)
    Täytynee itsekin suunnata metsään. Jokohan mustikoita löytyisi myös täältä Oulun korkeudelta.

    VastaaPoista
  2. Kävi se minulla mielessä, mutta kun ajattelin käydä pikaisesti vain mustikassa. Todellisuudessa minulla meni siellä enemmän aikaa, kuin olin ajatellut. Minulla ei ollut kelloa mukana, joten ajantaju vain jotenkin katosi...otin opikseni :D

    VastaaPoista