perjantai 29. huhtikuuta 2016

Siskolle sisustussuunnitelmaa



Olen laittanut SketchUp-kurssin opit heti käyttöön. Tätä on vähän pakkokin harjoitella, sillä pelkään, että ne opitut niksit ja taidot unohtuvat, jos niitä ei heti käytä.





Olen saanut aikaiseksi ihan oikein näköisiä kuvia. Pohjakuvan mitat ovat viitteellisiä, mutta kyllä tämä ihan hyvältä näyttää.
Pohjaan tein muutoksia suuntaa-antavasti. Tila alkaa kummasti vain hahmottua ja tämä "sketsailu" on vielä hidasta ja vaikeaa,
mutta samalla tosi kivaa!



 




Alkuperäisestä suunnitelmasta poistin yhden väliseinän kokonaan ja yksi väliseinä siirtyi alkuperäisestä n. 50 cm.
Talon toiseen päätyyn tulisi sauna pesutiloineen ja ulkonevaan osaan (sisääntulo) tulisi pieni vessa ja mahdollisesti vaatehuone.
Keittiökaapit ovat vain moduulina, kuten myös pönttöuuni ja tilaan suunniteltu takka. Tilan hahmottaa nyt jo aivan eri tavalla, kun siitä on väliseinä pois ja  paikalla on muutama kiinteä juttu.



 




Suunnittelutyö etenee niin, että teen pohjasta käsin piirtämällä vielä raakaversion (tai luonnoksen) paperille, jota siskoni saa rauhassa mutustella avomiehensä kanssa. Muutamia asioita meidän täytyy vielä yhdessä miettiä, mitä täällä tehdään, mutta ainakin nämä alustavat suunnitelmat innostavat todella paljon minua...toivottavasti asianomaisiakin. Toivon myös, että näillä suunnitelmilla asia nytkähtäisi muutenkin eteenpäin. Remonttia on tiedossa paljon, eikä siellä ole tällä hetkellä tapahtunut vielä yhtään mitään. Aikataulupaineita ei varsinaisesti tässä projektissa ole, mutta toivon, että täällä päästäisiin eteenpäin. Jos vaikka jo tänä kesän?
 
 
 
 
Tänään en ehdi suunnitteluhommia tekemään, sillä aamupäiväni menee kotia siivotessa. Illalla on tiedossa kulttuuria, sillä lähden suvun naisten kanssa Poriin, Rakastaja-teatteriin. Kummipoikani (siskoni poika) on töissä siellä ja siskoni ideasta saimme aikaiseksi lähteä harrastamaan vähän kulttuuria. Mukava päivä tiedossa...jos tuota siivoamista ei lasketa mukaan...;) 
 
 
 
 
 
 

6 kommenttia:

  1. Näyttää kyllä kätevältä tuo suunnitteluohjelma.
    Kivaa vappuviikonloppua Satu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. 3D-mallinosten tekeminen on vielä vähän hankalaa, mutta lopputulos on kätevä. Tilanhahmottaminen on helpompaa, kun sen näkee näin "livenä".Lupailivat tänne ihan mukavaa vappusäätä, joten ehkä täällä päästään jo keväisiin tunnelmiin.

      Oikein mukavaa viikonloppua ja vappua sinulle!

      Poista
  2. Oi, hieno! Luulisi noiden suunnitelmien myötä lähtevän projekti oikein kunnolla käyntiin! Aurinkoista alkavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vaan. Tässä vaiheessa olen ihan tyytyväinen lopputulokseen ja toivotaan että tästä innostuisivat muutkin kuin vain minä :). Oikein mukavaa viikonloppua ja hauskaa vappua!

      Poista
  3. Jännää miten sitä haluaa aina kuitenkin ensin vähän skissailla ja sitten vasta piirtää koneella tai itse ainakin teen niin :) Hienolta näyttää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä kuulun ehdottomasti niihin ihmisiin, jotka hahmottelevat ensin monta luonnosta paperille tai skissille ja sitten vasta teen ns. paremmat luonnokset. Tämä 3D ohjelma tuo vähän uusia ulottuvuuksia ja kivaa lisää tilahahmotukseen.
      Itsekin olen ihan tyytyväinen tähän suunnitelmaan...ja homma jatkuu... ;)

      Poista