torstai 7. huhtikuuta 2016

Sitruuna


Käväisin pääsiäisen aikoihin suosikkitaimimyymälässäni, jossa katselin monia kivoja juttuja piristykseksi kevätkotiin. Esillä oli  erilaisia huonekasveja ja maustekasveja, joita katselin sillä silmällä, että voisin jotain hankkia kotiinkin. Sillä reissulla ostokset jäivät vielä tekemättä, mutta kuluneella viikolla poikkesin samaisessa liikkeessä uudelleen. Tällä kertaa en lähtenyt enää tyhjin käsin.







Ensin olin ostamassa keittiöön jotain maustekasvia.
Rosmariineja olisi ollut tarjolla muutamaakin eri kokoa,
mutta jostain syystä en raskinutkaan ostaa sitä.
 
 
 

 
Tämän kääpiö-sitruunan kohdalla oli jo varma ostopäätöksestäni.
Tämä ei ole maustekasvi ollenkaan, mutta sopii meidän kodin tämänhetkisiin sisustusväreihin oikein hyvin.
Ja nämä sitruunat ovat kuulemma vielä syötäviä, mutta monta kertaa voimakkaampia kuin ne "lailliset" sitruunat.
 
 

 


Kassalla kyselin  hoito-ohjeita, mutta tämän ei pitäisi olla mitenkään erityisen vaativa kasvi.
Nyt toivon, että saisin pidettyä tämän hengissä edes hetken aikaa ja nuo hedelmät kypsyisivät.
Ruokahuoneemme sai tästä sitruunapuusta kivan pienen piristyksen.
 
En ole aikaisemmin ollutkaan sitruunan kasvattaja...






Eilen olin opiskelujeni merkeissä viimeistä kertaa Turussa. Meikäläinen ei oikein vielä ymmärrä, että opiskelut ovat ihan oikeasti jo päättyneet. Parin viikon päästä saamme kurssitodistuksen ja se olisi sitten siinä. Jotta pudotus tähän "normiarkeen" ei olisi liian kova, ilmoittauduin jo yhden kurssikaverini kanssa SketchUp-kurssille Helsinkiin. Eikös se niin ollut, että "silloin on taottava, kun rauta on kuuma"...






4 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Näytti muuten olevan myynnissä myös Citymarketissa. Oikein pirtsakkaa loppu viikkoa sinne! <3

      Poista
  2. Hauska sitruuna! Hyötypuutarha ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Halusin vähän väriä ja nyt kokeillaan tätä. Voisikohan näitä käyttää vappusiman valmistuksessa...?!! :D

      Poista