sunnuntai 24. huhtikuuta 2016

Vierivä kivi ei (todellakaan) sammaloidu...



Nyt on sitten viikonlopun SketchUp- kurssi takanapäin. Pää täynnä enemmän ja vähemmän opittuja asioita.




 
 
Kaksi päivää opettelimme 3D-ohjelman alkeita erittäin erinomaisen, pätevän ja hermoja hallitsevan opettajan johdolla.
Saimme myös hyvän käsikirjan, jonka avulla tämä SketchUp avautuu meille paremmin, sillä asioiden mieleen palauttamista ja harjoiteltavaa jäi vaikka kuinka ja paljon. Kurssi oli todella intensiivinen ja hyvä, jota voin suositella lämpimästi kaikille vähänkin asiasta kiinnostuneille.
 
 
 
 



Perjantaina opiskelimme ohjelman toimintoja tekemällä 3D-suunnitelman ns. tyhjästä ja lauantaina opettelimme tekemään valmista pohjapiirustuksista skannauksen ja niistä uusia suunnitelmia korotettuine seinineen, pintamateriaaleineen ja kalustuksineen.
Tämä kuva on juuri tuon viimeisen päivän saldoa, sellainen harjoituskappale tai koevedos.
 




Kahden päivän aikana tuli opittua iso määrä uusia asioita ja samalla piti oppia myös vanhoja toimintatapoja pois. Ohjelman sisäistämiseen minun tulee käyttää vielä paljon aikaa, jotta ohjelmaa voisi hyödyntää tulevissa sisustusprojekteissani. Ajattelinkin käyttää opiskeluistani jäänyttä vapaa-aikaani tämän taidon kehittämiseen. Aion käyttää aina muutaman tunnin päivästä ainoastaan ja vain SketchUp- ohjelman harjoitteluun. Toukokuussa olisi tiedossa jo mahdollinen yhden päivän jatkokurssi, johon ehkä osallistun, jos pääsen harjoittelussani vain riittävän hyvälle taitotasolle. On ollut ilo huomata, että tällainenkin tietokoneihme oppii uusia asioita vielä tässä iässä. Niinhän sitä sanotaan, että "vierivä kivi ei sammaloidu" ja ainakin tämä "kivi" pyörii aika vinhaa vauhtia...





10 kommenttia:

  1. Varmasti ollut mieleniintoinen kurssi. Ja, kyllähän sitä oppii uutta, jos vaan haluaa. :)
    Aurinkoista sunnuntaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos motivaatio ja halu oppia on kohdillaan, niin sitä voi oppia mitä vaan!!! :D
      Auringonpaistetta sinnekin!

      Poista
  2. Vaikuttaa mielenkiintoiselta kurssilta.
    Kivaa sunnuntaita Satu <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä on nyt melkoinen määrä sulateltavaa ja mieleen palauttamista, mutta eikös sitä niin sanota, että vain tekemällä (ja harjoittelemalla) oppii...;)
      Oikein mukavaa sunnuntaipäivää sinulle! <3

      Poista
  3. Nuo 3D-ohjelmat ovat kyllä niin hienoja! Monissa jutuissa niin tarpeellisia (miten sitä ennen moniulotteisuutta käsiteltiinkään) Sinulle paljon intoa ja motivaatiota SketchUpin opiskeluun. Tai ehkä on paras toivotella onnea, sillä motivaatiota sinulta ei puutu.
    Aurinkoista sunnuntaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänään taidan pitää vielä välipäivän, mutta huomenna aloitan työstämistä. Jos vaikka tekisi siskon asunnon pohjakuvasta uuden mallinnoksen...ja onnea sekä kärsivällisyyttä täällä tarvitaankin.. :) Täällä tulee räntää alas, mutta toivottelen (ja toivon) auringon paistetta!!!!

      Poista
  4. SketchUpia en ole itse käyttänyt mutta vähän vastaavaa ohjelmaa. 3D mallinnosten tekeminen on aina hauskaa ja pelkän pohjapiirroksen avulla on vaikea joskus avata asiakkaalle tiettyjä asioita suunnitelmassa. Tsemppiä Satu ja aurinkoista alkavaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä on joutunut opettelemaan vähän uusia työtapoja tietokoneen kanssa. Tämän 3D-ohjelman toiminnot ovat ainakin hiukkasen hankalat, mutta eiköhän se tästä avaudu, kun vaan oikein paljon harjoittelee... Liputan edelleen myös käsin piirrettyjen pohjien puolesta ;) Täällä odotellaan takatalvea, mutta jos sen jälkeen päästäis aloittelemaan jo tätä kevättä. Mukavaa alkavaa viikkoa sinullekin!

      Poista
  5. Oppia ikä kaikki - opiskeleminen ja uuden opetteleminen on elinikäinen onni <3!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aloittelin eilen itsenäistä opiskelua täällä kotona ja sain hyvää tulosta aikaa. olen aivan innoissani tästä. Oppiminen on niin mukavaa!! :D

      Poista