Stailiamo

perjantai 10. kesäkuuta 2016

Itsenäistä opiskelua



Omista sisustusopintojeni päättymisestä on kulunut jo jonkin aikaa. Tässä on pitänyt pitää omaksuttuja taitoja tallella ja onhan tässä takana jo muutama lisäkurssikin. Mielenkiinto sisustamiseen on vain kasvanut ja kiinnostuksen kohteet laajentuneet...







Viimeisimmältä kirjastoreissulta lähti melkoinen pino aiheeseen liittyvää kirjallisuutta mukaan:
On stailaamisesta, terassien sisustamisesta ja hirsitaloista kertovaa kirjallisuutta.
Vähän laidasta laitaan, mutta kiinnostavaa.








Nyt kun työnteko ei haittaa vielä tätä rakasta harrastusta (=sisustamista), olen ajatellut, että lueskelen alan kirjoja.
 Lisätieto ja -vinkit eivät voi koskaan olla turhaa ja matkalla oppii taatusti jotain uutta.



 
 

 
 
Eikä tämä  meikäläisen sisustusinto näytä laantumisen merkkejä, tosin se on kyllä muuttanut muotoaan. Koti ei varsinaisesti ole enää jatkuvan muutoksen alla, mutta katselen kaikkia tiloja ihan uusin silmin. Olen  sitten kahvilassa, ravintolassa tai missä hyvänsä, katson sisustusta, sen yksityiskohtia ja tunnelmaa. Nyt kun aiheeseen on perehtynyt paremmin, huomaa katsovansa ympäristöä ihan eri tavalla...ja joka paikassa. Mahtaakohan tämä olla jonkin sortin  "ammattitauti"?
 
 
 
 
Seinäjoen asuntomessuillekin tekisi vähän mieli lähteä ja nyt mietinkin, miten saisi tuon perheen houkuteltua mukaan. Äiti pääsisi asuntomessuille "itseopiskelemaan" ja perheen miehet Duudson-parkkiin. Poika oli ehdotuksestani jo aivan täpinöissään ja voi olla, että tuo isäntä on jo melko helposti puhuttavissa ympäri, varsinkin, jos hän voi yhdistää siihen vielä työreissun. Ei huono idea...vai?
 
 
 
 
 
 
    

6 kommenttia:

  1. Seinäjoen asuntomessut kiehtoisivat myös minua. Tuntuu vaan, että juuri tälle kesälle on siunaantunut ihan valtavasti tekemistä. Nyt olen kuopuksen kanssa Rollo-uinneissa, jonka jälkeen jatkamme leirillä. Samoilla tulilla suuntaamme lomareissulle Turkuun. Luvassa ovat myös Lontoon matka, yhdet häät ja 50- vuotissyntärit sekä perinteinen loman lopetus Lintsillä. Mukavaa vilskettä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä kans tuntuu ohjelmaa olevan, joten katsotaan miten tämän kanssa käy. Heinäkuussa ei ehditä, joten tuo Seinäjoen reissu olisi vähän pakko mahduttaa tuolle elokuulle. teillä on mukavan tuntuista kesäohjelmaa :)

      Poista
  2. Siinä onkin opiskeltavaa.
    Kivaa perjantaita <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi tässä ei opiskelumotivaation puute vaivaa, vaan pikemminkin päinvastoin... ;)
      Oikein kivaa alkavaa viikonloppua!

      Poista
  3. Asuntomessuilla on aina kiva käydä haistelemassa uusia tuulia ja hakemassa inspiraatiota.
    Toivottavasti saatte miehen taivuteltua matkalle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minun edellisestä asuntomessukäynnistä on jo aikaa, joten nyt menisin sinne oikein mielelläni. Isäntä ei sinne hingu, mutta jos hänellä olisi muuta ohjelmaa pojan kanssa, voisin minäkin rentoutua ja olla oikein ajan kanssa siellä...taivuttelu on jo alkanut... ;)

      Poista