Stailiamo

keskiviikko 22. kesäkuuta 2016

Yksityiskohtia terassilta


Nyt, kun terassi on saatu suht koht valmiiseen kuntoon, ajattelin vilauttaa muutamia yksityiskohtia sieltä...






Pöydälle keksin tehdä vanhoista paneeliverhoista uudet kaitaliinat.
Näin joskus aikoinaan  Kodinonnen Johannan mökiltä kuvia, jossa pöytäliinaan oli tehty kekseliäät painot.
Niinpä kopioin saman idean meidän terassillemme.
 



 


Liinojen molempiin päihin ompelin uudet kujat painoille eli harjanvarsille.
Harjanvarret ostin paikallisesta rautakaupasta, maalasin mustaksi ja sujautin ne kujan sisään.
Siinä on ja pysyy. Pienet tuulen tuiverrukset eivät haittaa.


 




Terassille olen jo kauan aikaa kaipaillut jonkin sortin ämpäriä roskille.
Sopivan metallisen  (ja kannellisen) version ostin Askosta ja tämä sopii mielestäni oikein hyvin grillin viereen...
 



 
 
 
Kellarista löysin vanhan olutkorin, jonka olin maalannut jo lapsuudessa oranssinpunaiseksi.
Ensin meinasin maalata sen mustaksi, mutta värinsä puolesta se sopii terassille tällaisenakin.
 




 
 
 
Paneeliverhoista yli jääneestä verhosta ompelin vielä raidalliset tyynynpäälliset sohvapenkkiin.
Niiden kaveriksi laitoin vanhat tyynynpääliset, joiden kohtalo ei ole enää niin "noko nuukaa"...


 

 
 
 
Pienellä investoinnilla ja kekseliäisyydellä sain terassillemme uutta ilmettä.
Lopputulokseen olen ihan tyytyväinen ja parasta antia taisi olla se "tekemisen ilo".
Vielä kun saisi nuo kesäkukkaset säilymään hengissä.



 
 
 
 
 
 
 
 
 

4 kommenttia:

  1. Ihanan kesäinen terassi. Upea keksintö tuo harjanvarsi painona.
    Kivaa juhannusviikkoa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä on ainakin toistaiseksi kelit ihan kohdillaan.
      Oikein mukavaa juhannusviikkoa sinullekin!

      Poista
  2. Kaunis kesäinen terassi! Aurinkoista keskiviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On tämä nyt parempi/siistimpi kuin se vanha kulahtanut versio.
      Auringosta en ole ehtinyt vielä nauttimaan, mutta jos tänään ehtisi vielä tuonne terassille istuskelemaan :)
      Oikein kivaa juhannusviikkoa!

      Poista