sunnuntai 24. heinäkuuta 2016

Sadepäivän varalle


Aikuisten värityskirjat ovat olleet jo jonkin aikaa suosittuja ja olen niitä silmäillyt aina silloin tällöin kirjakaupassa käydessäni. Värityskirjavalikoima on melkoinen, mutta kaipasin hieman toisenlaista värityskirjaa omaan sisustushimotukseeni. Ja nyt toiveeni on toteutunut...






Selasin mökillä kesällä ilmestyneitä sisustuslehtiä, kun huomasin mainoksen Sisusta ja väritä-värityskirjasta.
Kun tulimme mökiltä takaisin kaupunkiin, tarkistin heti lähikauppamme lehtihyllyn ja siellähän se oli.
Selasin kirjasta ja sujautin sen muiden tavaroiden mukaan ostoskärryyn.



 




Kirjasessa on vähän asiaa väreistä, pieniä vinkkejä ja "väritystehtäviä". Oma kirjani on vielä värittämättömänä odottamassa sateisia päiviä tai muuten vaan parempaa hetkeä, jolloin voisin rentoutua sisustuskuvien värittämiseen. Hetken jopa mietin, että otan kuvista aina puhtaan kopion, jotta voin värittää kuvan aina uudestaan hieman eri tyylillä...
 


 
 
 
 
 
Pienen kesätauon jälkeen olenkin aloittanut  jälleen piirtämään siskoni hirsitaloprojektin pohjapiirustusta puhtaaksi ja voi olla, että välillä täytyy siitä(kin) hommasta ottaa pieni "aikalisä". Alustavien suunnitelmien tulisi olla jossain vaiheessa valmiita, sillä heillä on tavoite, että projekti olisi ensi kesänä valmiina.



 
 
 
 


 
Nyt on kuitenkin sellainen lämmin jakso meneillä, ettei paljon väritys- tai piirustushommat houkuta.
Täällä alkoi perinteinen Pitsiviikko ja tänään olisi tarkoitus lähteä vähän kiertelemää kaupungille.
Ei muuta kuin ulos ja aurinkoon. Tai ehkä sittenkin varjoon...



 
 
 
 
 



8 kommenttia:

  1. Tuo olikin ihan uusi vinkki intohimoiselle sisustelijalle :D Minä värittelen edelleen vain japanilaisten ristikoiden ruutuja, mutta tuo löytösi voisi olla tutustumisen arvoinen :) Tänään piti olla pilvipäivä, mutta aurinkohan se siellä pilkistelee, joten eipä väritykselle ole tänään aikaa. Täällä taas suunnataan kohti venelaituria <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä kans odotellaan otollisempia kelejä värittelyyn. Näin lämpimillä keleillä ei kyllä raaski väritellä... ;)

      Poista
  2. Mainio vinkki innokkaalle sisustajalle tuo kirja. Ystäväni Kristiina Elo teki hienon Turku-värityskirjan viime syksynä. Se oli yksi myydyimpiä kirjoja Turussa joulumyynnissä.
    Saaristossa ollaan. Terveisiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä oli ihan kiva erikoisuus noiden muiden värityskirjojen joukoissa. Olin tällaista jo kaivannutkin...Nyt on kyllä kelit kohdillaan olla merellä ja yleensäkin ulkona..

      Poista
  3. Tuo värityskirja näyttääkin kivalta. Ostin yhden aikuisten värityskirjan itselleni, mutta se oli liian pientä tihrua ja jäi värittämättä. Tyttärelle annoin sen ajankuluksi :D
    Ihanaa sunnuntaita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Värityskokemuksia ei vielä ole, mutta jos tässä joskus toimeentuisi.
      Oikein aurinkoisia ja lämpimiä päiviä sinne! Nautitaan vielä hetki kesästä!

      Poista
  4. En omista vielä yhtään värityskirjaa vaikka olen niitä katsellut monissa kaupoissa. Aika kiva "sisustusvärityskirja" ja tässä on sitten puuhaa kun vaikka sataa. Aurinkoa viikkoosi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pidän pohjapiirustusten piirtämisestä ja tämä toisi mukavaa vaihtelua siihen. Välillä vois värittää muidenkin piirustuksia... ;)

      Poista