tiistai 9. kesäkuuta 2015

Lähikauppa = levykauppa


Meidän pieni lähikauppamme osaa aina välillä yllättää. Jonkin aikaa sitten bongasin heidän valikoimistaan hienoja Vallilan kortteja ja Marimekon paperitarvikkeita. Nyt sinne oli ilmestynyt myyntiin CD- levyjä...





Olen kuullut Kaija Koon levyltä jo muutamia kappaleita jo aiemmin, joten en epäröinyt ostaa levyä itselleni.
Varsinkin, kun sen sai jo alle 10 euron hintaan. Ja on vielä todella hyvä levy.
 
 
 
 



Olen "fanittanut" Kaijaa joskus kauan aikaa sitten ja Vain elämää- ohjelman jälkeen löysin  (tai tykästyin) häneen uudestaan. Olen niin vanhan aikainen, että haluan kuunnella musiikkia CD- levyltä, en erinäisiltä soittolistoilta, siksi heräteostokseni lähti kaupasta mukaani.
 
 
 
 
 
 
 
Nyt olen soitattanut levyä ihan kiitettävästi kotona ja esim. taannoin oppilaiden arviointeja tehdessäni tämä oli hyvää taustamusiikkia. 
Suomalaista musiikkia minuun makuuni...
 
 
 
 
"Korkkarit kattoon, tää ilta on meille..." :D
 
 




2 kommenttia:

  1. Täällä toinen Kaija Koo fani, usein siivousiltana täällä soi korkkarit kattoon biisi ja kovaa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Soitan kans kovaa, kun muut perheestä ei ole paikalla... :)

      Poista