torstai 11. helmikuuta 2016

Töihin messuille


Huomenna, perjantaina, suuntaan aamulla nenäni jälleen kohti Turkua. Menen  "töihin" Sisustusakatemian messuosastolle...







Meille sisustusopiskelijoille tarjottiin mahdollisuus osallistua messuille ja kokeilla vähän alan töitä. Ratkomme osastolla ns. sisustusklinikalla ihmisten tuomia/esittämiä sisustusongelmia. Sisustustehtävät tulevat olemaan pienimuotoisia, mutta ratkaisun/idean löytyminen ja piirtäminen tulee olemaan varmaan mielenkiintoinen prosessi. Kaikille osapuolille.





Vähän on perhosia vatsassa, sillä en ole koskaan aikaisemmin ollut näissä "oikeissa hommissa". palkkaahan me emme saa, mutta toivottavasti rutkasti hyviä kokemuksia. Jos liikut messuilla, tervetuloa Sisustusakatemian osastolle (D 16) ja moikkaamaan meikäläistä.

Tuleva viikonloppu meneekin hieman ohjelmoidummin. Perjantain ja lauantain olen Turussa messuilla ja sunnuntaina lähden koko päivän reissulle seuraamaan pojan jääkiekko-otteluita Kankaanpäähän. Sen verran on tuleva ohjelma tiivistä, että todennäköisesti en ehdi edes bloggaamaan. Otan messuille kuitenkin kameran mukaan ja voitte seurata elämääni myös tuolta Instagramista.

Nyt täyttyy lähteä hakemaan tapettimallikirjoja lainaksi tuonne messuosastolle. Toivottelen jo tässä vaiheessa oikein mukavia viikonloppuja ja palaan "sorvin ääreen" luultavasti vasta maanantaina. Siihen asti.








10 kommenttia:

  1. Kuulostapaa mukavalta loppuviikon ohjelmalta. Messuilla on aina kivaa, niin vieraana kuin esittelijänä. Mukavaa tulevaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meikäläisen messuvierailusta onkin jo kulunut aikaa ja nyt on kiva mennä sinne vaihteeksi "töihin". Täällä ollaan innokkaalla mielellä :)Voi olla, että sunnuntaina olen kaikesta matkustelusta vähän väsynyttä naista, mutta toivottavasti monta kokemusta rikkaampana.

      Poista
  2. Voi miten mahtava tilaisuus päästä toteuttamaan opiskelussa opittuja asioita.
    Mahtavia messukokemuksia sinulle toivon <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minustakin tämä on hieno tilaisuus. Saa pistää itsensä oikein kunnolla testiin. Voi olla, että viikonlopun jälkeen n aika väsynyt...

      Poista
  3. Vou, kun kuulostat jo niin prolta näissä sisustushommissasi!!! Mukavaa säpinäviikonloppua sinulle<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä tässä tuntee itsensä kaikkea muuta kuin pro:ksi, mutta joskushan tämä on aloitettava, jos mielii jotain ihan oikeasti tehdä. Ja varmasti on mielenkiintoinen viikonloppu tulossa...!!

      Poista
  4. Kivaa viikonloppua! Jos suinkin ehdin, niin tulen käymään messuilla ja tulen kurkkaamaan sinua.
    Jo nyt toivotan sinulle onnea ja menestystä sisustusklinikan toimiin. Jännittävä viikonloppu sinulla edessä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, jos ehdit moikaamaan. Täällä vähän jännittyneissä tunnelmissa valmiataudun Turun reissuun. Luulisin, että on melkoisen opettavainen kokemus...;)

      Poista
  5. Mukavaa messuilua ja iloisia sisusteluhetkiä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vaan! Eilen olin koko päivän jo siellä, mutta tänään päätin jäädä kotiin hoitamaan itseäni. Valitettavasti en ehtinyt katsastamaan messun antia kuin vain pintapuolisesti. Tänään oli ollut tarkoitus kierrellä messuilla oikein kameran kanssa, mutta aina ei mene suunnitellusti. Tämmöistä tämä joskus on. Nyt lepäillään ja nautiskellaan kotona... ;)

      Poista