torstai 5. toukokuuta 2016

Katseet pihalle...


Auringonvalon ja lämpimien kelien lisääntyessä katseet alkavat pakostakin siirtyä pihamaalle...




Meillä ei istutuksilla pröystäillä, mutta silti tuntuu, että joka kesä on joku pihaprojekti menossa.
Viime kesänä sain vihdoin ja viimein villiviinit istutettua terassin seinämälle ja nyt jännitetään kasvaako näistä mitään.
Etualalla olevissa syreenipensaissa on jo lehdenalkuja...

 
 



Vuosia sitten rakennutimme uuden autotallin. Siitä lähtien olen pähkäillyt pihamme tasoeron kanssa.
Etupihan nurmikkoalue laskee ihan kivasti alas metsän reunaan, mutta autotallin viereinen pengerrys on ollut se murheenkryyni.







Vuosittain ole istuttanut tähän kokeiluksi jotain, vaihtelevalla menestyksellä. Nuo laakakatajat ovat selvinneet ja kasvaneet ihan hyvin, kun taas kivikkokasvini eivät ole oikein viihtyneet (tai kestäneet) tuossa.Tänä kevääänä olen saanut tehtyä päätöksen, että tähän tulee pyöreitä mukulakiviä, joilla rinne peitetään kokonaan. Vain havukasvit jäävät noille sijoilleen. Tämä taitaa olla suunnitelma no 253 tai jotain.
 
 
Muut istuttavat kukkia, minä kiviä...




 



8 kommenttia:

  1. Kivet on hyviä, meillä suositaan myös. :) Aurinkoista helatorstaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olin jo tilaamassa kiviä, mutta homma ei nyt oikein edennyt mihinkään. Toisessa paikassa oli niin paljon asiakkaita, etten päässyt omalla aikataulullani (=heti) kyselemään asiaa ja toisessa paikassa en oikeastaan taas saanut palvelua ollenkaan!!!Taidanpa lähteä uusintakierrokselle ensi viikolla, jotta tämä homma ihan oikeasti etenisi. Ja tälle hortonomille kivipiha voi olla oikein hyvä ratkaisu :) Oikein mukavaa helatorstaita!!!

      Poista
  2. Paikka on varmasti haastava kasvien suhteen. Hyvä suunnitelma tämä n:o 253! Mukavaa helatorstaita :o)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On tässä ollut vuosien saatossa ollut monta yritystä ja ideaa, tämä kivijuttu on ehkä järkevin.. ;). Nautitaan auringonpaisteesta!

      Poista
  3. Pihahommista en ymmärrä mitään, mutta meillä on sellainen mukava itseohjautuva piha joka kukkii ja vihertää ja on helppohoitoinen. Nyt kelpaa pihalla puuhastella. :) Aurinkoa päivään <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä minullakin nuo rikkakasvit voivat oikein hyvin, mutta annas olla kun pitäis oikein ruveta jotain kasvattamaan. Tänään oli haravoimassa pihalla ja toivon, ettö istutusnurmikkomme taas virkoisi. Se on joka kevät sen näköinen, ettei siitä enää nurmikkoa tule... Täällä nautitaan auringosta ja lämmöstä! Mukavaa loppu viikkoa!

      Poista
  4. Kivillä koristelu on vaativampaa kuin kukilla koreilu.
    Kivaa loppuviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voipi olla ja se siistinäpito voi olla jopa työläämpää. Tämä asian vatvominen ja jokakesäinen kokeilu alkaa jo kyllästyttää. Että jos nyt vaikka pysyisin päätöksessäni:) Oikein ihanaa ja aurinkoista loppu viikkoa!

      Poista