keskiviikko 15. kesäkuuta 2016

Superpäivä


Vietimme eilen pojan ja hänen kaverinsa kanssa päivän Turun SuperParkissa. Paikka sijaistee Karibia- kylpylän yhteydessä, joten tässä olisi ollut aineksia oikein kunnon yhdistelmälomalle. Me tyydyimme kuitenkin viettämään päivän kuivalla maalla, mutta sitäkin liikunnallisemmin.




 
 
Olimme paikan päällä heti ovien auetessa klo 11.00. Saimme kätevät rannekkeet, joilla saimme kulkea tai poistua alueelta vapaasti.
Ranneke toimi myös säilytyslokeroiden avaimina, joten mitään reppuja ei tarvinnut raahata mukana. Kätevää.
 
 
 
 

Sisällä odotti melkoinen liikuntapaikkojen kaupunki.
Isosta hallista löytyi kolme erilaista "teemapuistoa", joissa kaikki toiminta oli enemmän tai vähemmän liikunnallista.
Tekemistä täältä kyllä löytyi.








 
Suosituin paikka taisi olla nuo isot trampoliinit.
Paikalla oli paljon innokkaita lapsia ja nuoria, jotka tekivät jos jonkinlaisia voltteja ja hyppyjä.
Kävipä sitä meikäläinenkin kokeilemassa/muistelemassa uimahyppyponnahduksia ja tuntui kyllä mukavalta hypätä tuonne vaahtomuovipalojen joukkoon, vaikkei tämä seniori enää missään huipputerässä ollutkaan.






Tässä kuvassa on vähän näkymää hallille päin.
Tilassa oli paljon erilaisia liikuntapaikkoja, joissa pääsi pelaamaan tai kokeilemaan taitojaan.
Superparkissa on myös oma teemapuistonsa/alueensa skeittilaudoille ja "skooteille".
Kypärät ja välineet sai paikan päältä ja siellä oli erilaisia ramppeja eri taitotasoille.
 
 
 




Taitoa mittaavia paikkoja oli mm. tämä jalkapallokenttä, jossa yritettiin tehdä mahdollisimman paljon maaleja minuutissa.
Samassa kerroksessa oli myös pesäpallon lyöntipaikka, jossa oli tutka, heittopelipaikka ja jääkiekon laukaisupaikka.
 
 
 
 
 



Suurin osa paikalla olleista oli kouluikäisiä, sillä täällä ei kovin montaa peuhupaikkaa ollut alle 7-vuotiaille. Muutama trampoliini, polkuautorata, kiipeilytelineet liukumäkineen. Jos mietin Turussa sijaitsevaa toista peuhupaikkaa, Mehukattia, olisi se ehkä enemmän suunnattu koko perheelle ja kaikenikäisille, SuperPark ehkä kuitenkin koululaisille. Eikä tuolla kyllä paljon pientä väkeä ollutkaan.




Olimme paikan päällä seitsemän tuntia ja voin sanoa, että melkein koko ajan pojat tekivät jotain. Oli ilo katsella, miten lapset ja nuoret temmelsivät sydämensä kyllyydestä. Siellä ei kukaan ehtinyt pelailemaan kännyköillä tai iPadeilla, vaan porukka todellakin liikkui. Yhden ruoka-ja juomatauon ehdimme mekin pitämään, mutta muuten mentiin koko ajan sinne klo 18.00 asti, kunnes kuski (minä) ilmoitti paluumatkan alkavan.


Tämän päivän kokemuksella voin lämpimästi suositella paikkaa. Ainakin meidän lapsemme viihtyi siellä erinomaisesti. Seuraavalla kerralla kannattaisi jäädä Kylpylään yöksi, niin että yhden päivän liikkuisi SuperParkissa ja tosien päivän lilluisi kylpylässä. Poika jo toivoikin kylpyläreissua tänne, joten jätetäänpä asia mietintään. Ja tästä reissusta viisastuneena tiedän, että seuraavalla kerralla pojat voivat jäädä sinne keskenään ja minä voin mennä vaikka kaupungille shoppailemaan...se voisi olla tämän äidin "superpäivä".






4 kommenttia:

  1. Olen Oulussa vadtaavassa käynyt.Minusta tämmöiset paikat ovat kivoja lapsille ihan Hoplopista alkaen.Mulla on blogissa arvonta,käy osallistumassa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Peukutan kyllä näitä paikkoja. Vaikka maksullisia ovatkin, niin pystyvät tarjoamaan lapsille ja lapsenmielisille vähän ekstraa. Kiitos kutsusta arvontaan! :)

      Poista
  2. Kiitos kun kerroit kokemuksistasi SuperParkista. Olemme miettineet paikkaa, onko sopiva meidän pojille. Siis, kaikille jotain tekemistä, ilmeisesti kuopuksellekin löytyy jotakin.
    Terveiset saaresta, ihana ilta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kouluikäisille huvia riittää, alle kouluikäiselle vähemmän, mutta jos yhdistää sen vaikka kylpylään, saa reissusta varmaan enemmän irti. Siis suosittelen! :)

      Poista