maanantai 20. kesäkuuta 2016

Terassimme nyt, kesäkuussa 2016



Blogiani pitempään seuranneet (=sukulaiset) tietävät, että meidän terassiprojektimme on ollut jokseenkin pitkä. Ensin tehtiin taloon laajennusosa (2011), jonka jälkeen piha sai olla melko rauhassa seuraavaan kesään. Isäntä rakensi silloin vain pelkän terassin pohjan





 
Sitä seuraavana kesänä ( vuonna 2013) isäntä toteutti terassille myös rimoitetut seinäkkeet.
Tuolloin sain istutettua myös muutaman syreenipensaan ja hortensian terassin ulkopuolelle. Sen jälkeen tässä on mennytkin muutama kesä vähän rauhallisemmin. Terassikalusteet ovat saaneet kertaalleen uuden värikäsittelyn ja kesäkukat ovat uudistuneet joka kesä.Tosin niissäkin on pysytty samassa värimaailmassa ja lajeissa.








Terassin kalustus on pysynyt kutakuinkin samana. Kohta 15 vuotta vanhat terassikalusteet ovat toimittaneet tehtävänsä hyvin, kuten myös tuo oranssin värinen aurinkovarjo. Kalusteet ovat saaneet jo muutaman kerran kaatopaikkatuomion, mutta jostain syystä ne ovat saaneet aina uuden mahdollisuuden, hieman tuunattuna. Tänä aikana pehmusteiden väritys on jo kertaalleen muuttunut vähän hillitympään, sillä viime kesänä ostin meille mustat pehmusteet. Tänä kesänä kalusteet saivat  uuden värin, peittävän mustan maalipinnan ja saivat näin jälleen lisää jatkoaikaa...
 








Tänä kesänä meidän terassilla näyttää siis tällaiselta. Valitettavasti tällä vajaavaisella kuvauskalustollani en saanut kokonaiskuvaa lopputuloksesta ja osan kuvista olen joutunut ottamaan kännykällä  Kuvissa eroa entiseen ei ole niin selvä kuin luonnossa, koska värimaailma on pysynyt kutakuinkin samana. Ensisilmäyksellä näyttää jopa siltä, että terassilla ei ole mitään tapahtunut...;)








 
Uudistuksia tuli tehtyä kuitenkin maltillisesti. Kalusteita tuunaamalla ja muutamalla uudella ostoksella.
Kalusteiden maalaamisen lisäksi ostin kaksi isoa mattoa, apupöydän grillin viereen ja metallisen roskiksen.
Lisäksi toin terassille vielä kellarin kätköistä yhden valkoisen lepotuolin (näkyy tuossa viimeisessä kuvassa).
Se on sopivasti hieman eriparia muun kalustuksen kanssa.
 




 

 
Terassin sisustaminen on ollut meikäläiselle aina vähän hankalaa, sillä se on meillä melko vähäisellä käytöllä.
Tästä syystä se ei myöskään inspiroi loihtimaan mitään kovin suuria investointeja
Kuitenkin haluaisin, että se näyttäisi edes vähän sisustetulta.







 
Hintaa tälle pienelle kasvojen kohotukselle tuli sellaiset 250 euroa (+ viime vuonna ostetut maalit), joten terassi päivittyi melko edullisesti. Kaikki käyttämäni tekstiilit ovat enemmän tai vähemmän vanhoja, kaappien perukoilta löydettyjä. Viime kesänä istuttamani villiviini ei ole oikein innostunut kasvamaan, mutta unelmissa olisi, että köynnös kasvaisi näkösuojaksi tuohon korkeimpaan säleikön osaan, naapurin ja meidän väliin. Samalla se toisi hieman enemmän vihreyttä (ja vehreyttä). Lisäksi terassi kaipaisi mielestäni vielä muutaman ison lyhdyn tunnelman luojaksi, mutta en ole vielä sellaisia löytänyt...





 
 
 
Kaikkein tyytyväisin olen kalusteiden uuteen väritykseen, sillä niistä tuli kuin uudet.
Vaikka terassi ja kalusteet ovat tummat, en näköjään pääse irti värien käytössä.
Jotenkin nuo kirkkaat värit tekstiileissä vain kuuluvat kesään ja meidän kaupunkiterassille.
  
 
 
Mikäs on teidän tuomionne. Mentiinkö ojasta allikkoon?! 
 
 
 
 

8 kommenttia:

  1. Aivan ihanalta näyttää. Tykkään noista rimaseinistä <3
    Meillä olisi takapihan pöydän vaihto edessä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eilen oli niin aurinkoinen päivä, että kuvaaminen oli hieman haasteellista. Sain kuitenkin jotain tänne blogiini. Laitan vielä lisää kuvia terassilta tässä joku päivä...
      Pienillä muutoksilla saa kyllä terassin viihtyisäksi, joten tsemppiä pöydän vaihtoon. Ja varoituksen sana. Näillä uudistuksilla on tapana vähän ryöstäytyä käsistä ;)

      Poista
  2. Kylläpäs näyttääkin kivalta. :) Raikkaita värejä, tykkään!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Mökkiterassilla on merellistä sinivalkoista ja kaupungissa eksoottisempia värejä. Mukavaa vaihtelua itselle. :)

      Poista
  3. Näyttää kivalta ja raikkaat värit! Toivottavasti säät muuttuvat lämpimämmiksi, kelpaa terassilla istuskella!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tällä budjetilla lopputulos ihan ok. tarkenimme jo eilen illalla istuskella ja grillata makkaraa, mutta toivotaan vielä vähän lämpimämpää keliä... ;)

      Poista
  4. Vastaukset
    1. Kiitos. Nyt toivotaan lämpöisiä kesäpäiviä, niin tuolla vois viihtyä enemmänkin...;)

      Poista