tiistai 21. kesäkuuta 2016

Tiukka paikka...


Lapsi lähti eilen 10-leirille ja se lähdön hetki oli melkoisen tiukkaa tälle äitille...ja monelle muullekin paikalla olleelle.







Lähtöpaikalle oli kokoontunut n. viisikymmentä energistä lasta.
Mukana oli lähdössä seurakunnan isosia ja ohjaavaa henkilökuntaa.
Lähtötunnelmat olivat vielä jännityksestä johtuen odottavan rauhalliset.
 
 
 
 

 
 
 
Lapset jaettiin värinauhojen perusteella heti toimintaryhmiin, mutta huonekaverinsa he saivat valita itse.
Tälle leirille oli tulossa jonkin verran tuttuja, sekä koulu- että jääkiekkokavereita.
Olipa isosten joukossakin naapurin poika ja serkkutyttökin
eli ei tuolla pitäisi pojalla mitään hätää olla...
 
 
 
 
 
 
 
Vähän haikeissa tunnelmissa (ja tunnustan, pala kurkussa) katselin lasten siirtymistä kuljetusveneeseen.







Leiripaikka sijaistee saaressa, johon on onneksi aivan lyhyt merimatka.
Pelkästään merimatka ja saaressa oleminen on jo eräänlaista seikkailua.
Saatikka sitten monta yötä poissa kotoa...
 
 
 
 
 
Leiri päättyy torstaina, joten tässä ehtii jollain tavalla soputumaan tähän "lapsettomuuteen". Vähän on pitänyt järjestää itselle muuta ohjelmaa (ja ajateltavaa), ettei ajatukset karkaisi tuonne leirille. Eiköhän tässä nyt pärjätä ja selvitä. Sekä äiti että lapsi.
 
 
 
 
 
 



2 kommenttia:

  1. Hyvin se menee. Kyllä sitä jotenkin aina herkistyy kun eroaa päivää pidemmäksi ajaksi omasta lapsesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämän olotilan kanssa on vain tottuminen, enenevässä määrin, sillä lapsi kasvaa ja irtautuu enemmän ja enemmän meistä. ja niinhän se kuuluukin mennä. Kasvattava kokemus meille kaikille hyvässä mielessä :)

      Poista