Stailiamo

keskiviikko 4. heinäkuuta 2012

Terassilla

Blogiotsikko viittaa, että olisin seuraavaksi "viihteellä", mutta ei. Mökillä ollaan ja terassiprojektia pukkaa meikäläiselle. Terassin öljyäminen on ilmeisesti nakitettu minulle, koska aika monta vuotta MINÄ olen puhunut, että terassilaudoitukset pitäisi käsitellä, joten ei muuta kuin töihin!


Projektini alkoi jo muutama viikonloppu sitten, kun käsittelin saunan pikku terassin. Nyt oli siis vuorossa pikkumökin ja varaston terassi.



Työmaa ei ollut mikään iso, mutta aurinko porottaa mukavasti hyvissä ajoin jo ennen puolta päivää ja tuuli harvoin osuu tänne takapihalle eli lämmintä on!!!



Yläpuolen kuvassa terassi ennen käsittelyä ja alapuolella sama kohde käsiteltynä "kelohongan harmaalla".


Projektini keskeytyi viime sunnuntaina, kun öljy loppui kesken, mutta eilisellä kaupunkireissulla sitä hankittiin iso "tönikkä" lisää. Tosin kyllä täällä mökillä tätä käsiteltävää tuntuu olevan...



Terassin sain siis tänään valmiiksi, lukuunottamatta pientä fiksausta. Alapuoliset reunat ja lautojen päät on vielä käsittelemättä...jotenkin into lopahti syömisen jälkeen...




Edelleenkin voin todeta, että tämä harmaa käsittely sopii hyvin tänne meidän mökille. Tällä värillä tullaan käsittelemään myös uusi laituri (=lautta) ja myös siihen kuuluvat "maanpäälliset osat". Tästä projektista taidan tehdä oman postauksen sitten joskus.



Projekti valmis tämän päivän osalta ja hyvä tuli!!!



Seuraavaksi vuorossa häälahjaksi (kahdentoista vuoden takaa!!) saatujen puutarhakalusteiden käsittely samalla aineella.


Tähän settiin kuuluu neljä tuolia ja pöytä. Siinä projektia huomiseksi päiväksi. Täältä mäestä kun ei nuo hommat lopu!!!!





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti