sunnuntai 4. elokuuta 2013

Ja kesä vain jatkuu...


Viikonloppu meni aivan mahtavassa säässä. Lähdimme mökille perjantaina iltaa vasten miehen kanssa kahdestaan ja perheen nuorimmainen pääsi isoveljensä luokse yökylään. Lauantaiaamu oli aurinkoinen ja tuuleton. Jos tänä kesänä täällä päin Suomea on tuullut paljon, niin viimeisemmän kahden viikon aikana olemme päässeet nauttimaan myös aivan tuulettomista päivistä...ja ne ovatkin harvinaista herkkua.



Otin heti aamulla muutaman luonto/maisemakuvan meidän rannasta.
 



 
Meri on niin "pläkää" kuin olla ja voi...
 
 


 
 
Lauantaina iltapäivällä saimme "omaa porukkaa" päiväksi mökille. Siinä sitä ohjelmaa riitti, kun saunottiin, jetteiltiin ja syötiin oikein pitkän kaavan mukaan. Iltapalaksi isäntä paistoi vielä muurinpohjalettuja.
 
 
 


 
 
Tänään jatkettiin melkeinpä saman kaavan mukaan. Aamulla mies ja poika lähtivät uimareissulle toisen saaren rantaan, mutta tulivat melko pian sadekuuron saattelemana takaisin. Minä pidin sadetta sisällä ja vietin aikaa rauhassa tietokoneella/netissä. Kiitos DNA-mokkulan...
 




 
Ruokailu ja päiväkahvit olimme vielä rauhallisesti omalla porukalla. Kahvi ja muffinssi maistuivatkin oikein hyvälle.
 
 

Iltapäivällä mökille alkoi kerääntyä "sekalaista seurakuntaa" saunomaan ja jetteilemään/vesihiihtämään. Jossain vaiheessa lapsia oli kaiken kaikkiaan kahdeksan (kaksi aivan vastasyntynyttä, muuten ikähaarukassa 2-12 vuotta) ja aikuisia oli vastaavasti kuusi. Näissä pienissä mökkineliöissä touhukas iltapäivä meni yllättävänkin mallikkaasti. Aina välillä piti laskea, että kaikki lapset ovat tallella, varsinkin kun muutama lapsi oli aina jetin kyydissä menossa.

Illalla piti lähteä (valitettavasti) vielä kaupunkiin, sillä miehellä alkaisi jälleen työviikko ja meillä viimeinen lomaviikko...APUA! Tällä viikolla tiedossa mm. pojan lääkäri, autokauppoja, parturi, koulumatkaharjoittelua, koululaisen vaatehankintoja, jalkapallotreeneä ja pelejä...eli ohjelmaa on jälleen ihan riittävästi.

Ja säätiedotus lupaa tänne, että kesä vain jatkuu...








Ei kommentteja:

Lähetä kommentti