maanantai 12. elokuuta 2013

Pientä herkistelyä

Tänään alotin työt virallisesti. Olin aamupäivän töissä ja puolen päivän jälkeen lähdin pojan kanssa tutustumaan iltapäiväkerhoon. Sen jälkeen kävimme kaupungilla teetättämässsä koululaiselle kotiavaimen ja ostamassa kynän ja kumin eli viimeiset valmistelut. Huomenna on SE PÄIVÄ! Lapsen ensimmäinen koulupäivä.


Tänään oli ohjelmassa vielä koulunsa aloittavien siunaaminen. Tähän tilaisuuteen pyysimme myös äiti-mummin mukaan.





Tilaisuus järjestettiin juhlavasti kotikirkossamme ja näitä tilaisuuksia oli vielä kaksi peräkkäin.
 
 




Paikalle näytti tulevan paljon innokkaita ja jännittyneitä ekaluokkalaisia perheineen.
 
 
 





 
Tilaisuudessa laulettiin kolme lasten virttä ja luettiin yksi raamatun kohta. Pappi piti puheen tuleville koululaisille ja tapahtuman kruunasi ehdottomasti lasten siunaaminen edessä. Tilaisuuden aikana monet äidit pyyhkivät silmäkulmaansa eikä tämäkään äiti pystynyt kaikkia lauluja laulamaan kuivin silmin...
 





Kirkko oli koristeltu kauniiksi auringonkukilla.
 
 



 
Jokainen koululainen sai mukaansa myös ns. reppuenkelin, jonka tarkoitus olisi kulkea koululaisen mukana turvaamassa koulutietä ja elämää.
 
 
 
 

 
Kaunis ja herkkä tilaisuus kesti n. puoli tuntia ja ainakin oma poikani tunsi olevansa hyvin tärkeässä asemassa. Lähtiessämme kirkosta, kirkonkellotkin soivat. Luottavaisin mielin sekä minä että mieheni olemme lähettämässä lastamme koulutielle.



Tämä päivä on  meille vanhemmille muutenkin merkityksellinen päivä, sillä tänään on myös meidän hääpäivämme (13.). Tänä vuonna emme juhlistaneet sitä mitenkään erityisemmin, mutta huomioimme toisemme pienillä lahjoilla. Molemmat ihmettelivät, miten nopeasti tämä yhteinen aika on mennytkään...niinpä.


Hieman sekavassa/herkässä mielentilassa toivotan kaikille blogini lukijoille oikein mukavaa alkanutta viikkoa!





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti