Stailiamo

perjantai 23. tammikuuta 2015

Kohti (yhtä) unelmaa?


Ensin ajattelin laittaa postauksen otsikoksi "Suuria päätöksiä", mutta se kuulosti aivan liian dramaattiselta. Mutta minkä unelman toteutumisesta mahtaakaan olla kysymys? Kuka arvaa?





Työpöydälläni on nyt muutaman illan odotellut täyttämistä ilmoittautumiskaavake Sisustusakatemian sisustuskurssille. Olen taas lähempänä konkreettisia päätöksiä tulevan syksyn välivuoden/ vuorotteluvapaan toteutumista. Päätöksenteko on edennyt vaiheittain ja moni asia on vielä selvityksen alla, mutta kyseiselle kurssille ilmoittautuminen on ihan totista totta.
 






Sisustusakatemia järjestää pitkäkestoisia sisustuskursseja Suomessa suurimmilla paikkakunnilla. Siitä ei saa suoranaisesti ammattinimikettä, mutta tämän kurssin pohjalta voi varmasti tehdä sisustustöitä tai lähteä opiskelemaan alaa lisää...
aika näyttää, tuliko tästä vain kallis harrastus.




Olen useamman vuoden pyöritellyt päässäni jonkinasteisista sisutusalan opinnoista; artesaanin koulutuksesta tähän sisustuskurssiin. Päädyin kuitenkin tähän lyhyenpään koulutukseen, josta saakin pulittaa euroja ihan sievoisen summan. Kurssi sopii kuitenkin mainiosti tähän vuorotteluvapaa-aikatauluuni, joten nyt on sitten "haku päällä"...tai siis melkein, sillä ilmoittautumislomake on vielä täyttämättä.


Jos kaikki menee kuitenkin hyvin, ensi syksynä tämä kurssi alkaisi ja olisin (kerrankin) opiskelemassa jotain muuta kuin kasvatusalaa. Olen niin täpinöissäni tästä. Vähän minua asia arveluttaakin, mutta eikös tällaiselta kuulu vähän tuntuakin, kun on jonkun "suuren tuntemattoman" edessä...



Ja jos ei kyseessä nyt kuitenkaan olen ihan unelma, niin on tämä ollut ainakin pitkäaikainen haaveeni...






4 kommenttia:

  1. WAU!!! Kunpa itekin keksis, mitä isona ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä...ei tässä nyt alaa olla vaihtamassa, sillä tykkään nykyisestä työstä todella paljon, mutta ehkä tässä iässä alkaa pohtia, mitä vielä ehtisi tekemään.. Olen vähän sellainen jahkailija, mutta nyt tämä päätös on tehty. Vihdoinkin! :D

      Poista
  2. Jesshh, hyvä Satu!! Hienoa, että uskallat tarttua tilaisuuteen. Ja vähän pitää pelottaakin, muuten se ei ole sen arvoista. Elämässä on kipinää ja jännitystä kun ei tiedä mitä kaikkea hyvää se tuo tullessaan. Just tänään yksi tuttavani sanoi, että pitää vain sanoa itselleen; onnistun, niin kyllä se sitten toteutuukin. Taitaa olla oikeassa! Onnea matkaan!! T. Tenttu-täti

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, kiitos näistä ihanista tsemppauksista. Tiedän, että siellä on useampi "heimolaisista"hehkuttamassa samaa!! Halaukset sinne!

      Poista