Stailiamo

maanantai 12. tammikuuta 2015

Arkista aherrusta


Tämä viikko olisikin sitten täyden viiden päivän työviikko. Meille tämä viikko on myös menoja täynnä viikonloppua myöten eli meidän arki lähti "pehmeän laskun" jälkeen täydellä teholla käyntiin.

 
 
 



Tiistaina, keskiviikkona ja torstaina pojalla menee illat harrastuksissa. Vuoden alusta pojan harrastuksiin tuli vielä salibandy lisää. Onneksi se on vain kerran viikossa. Viikonloppuna pojalla on vielä kaksi jääkiekkopeliä, kahdella eri paikkakunnalla. Lisämaustetta tähän "arkisoppaan" tuo se, että osan viikosta mies on työreissulla. Eipä ole meikäläisellä vapaa-ajan ongelmia...
 
 



 
 
Tämän postauksen kuvat taitavat olla jo vuoden takaisia, mutta hyvinkin ajankohtaiset. Kaupassa on ollut jo tulppaaneja tarjolla, mutta kotiin asti niitä ei vielä ole tullut. Koska ns. vapaaillat ovat tällä viikolla vähissä, olen tehnyt jo huomisen ruoan ja pessyt pyykkiä. Huomenna ei ehdi oikein mitään, kun ilta menee vaihteeksi jäähallilla/lenkillä.
 
 
 
 
Tämmöistä tämä nyt on, arkista aherrusta ja aikataulujen "sumplimista". Nyt menenkin tyhjentämään pyykinpesukoneen pyykeistä... 
 
 
 
 
 
Mukavaa alkavaa (ja arkista) viikkoa kaikille!!!
 
 
 
 
 
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti