lauantai 12. lokakuuta 2013

Väriterapiaa


Luonto on tällä hetkellä kauneimillaan. Minä niin pidän tälläisestä syksystä. Väriloistoa on joka puolella ja tänä syksynä aurinkoisia päiviä on ihanan paljon. Tänäänkin saimme nauttia jälleen yhdestä kauniista päivästä.




 
 
Pihallamme on salaa päässyt kasvamaan kaksi vaahteraa. Eivät siis ole meidän istuttamia, vaan luonto on hoitanut homman ihan itse.Toinen puu kasvaa etupihalla ja toinen takapihalla. Kummankaan puun paikka ei ole paras mahdollinen, mutta vielä en ole malttanut eliminoida niitä...ja hetken päästä huomaan, että tarvitaankin jotain järeämpää työtapaa niiden hävittämiseen. Sen verran nopeakasvuisia tuntuvat olevan.
 
 
 
 



Keltainen on yksi suosikkivärini sekä sisustuksessa että vaatteissa. Sisustuksessa keltaista ei saa olla liian paljon, mutta tehosteväreistä se on yksi parhaista...oranssin lisäksi. Minulla on jonkin verran myös keltaisia vaatteita ja meikäläisen musta-harmaa -vatteiden kanssa ihan pirtsakka vaihtoehto, mutta pieninä "annoksina" ja kohtuudella tätäkin.
 
 



 
 
On vain ajan kysymys, milloin nämä lehdet ovat varisseet. Koivuissa lehdet ovat kellastuneet, mutta näyttävät olevan vielä jokseenkin tiukasti kiinni oksissa. Kuukauden päästä maisema on varmasti lohduttomamman näköinen, joten minä ainakin nautin tästä väriterapiasta. Hetken päästä on vain pimeää, synkkää ja harmaata. Silloin tarvitaan jo toisenlaista terapiaa...
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 

2 kommenttia:

  1. Satu hoi,oletko vallan unohtanut oman liikunnan ? Nyt syyslomalla kipinkapin ulos nauttimaan liikunnan riemusta,syksyn väreistä ja syysraikkaasta ilmasta.Se on parasta terapiaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa vaan! Ei tarvitse olla huolissaan, kyllä täällä liikutaan....vaihtelevasti. Menneellä viikolla tulisen verran tanssittua lattareita, että nyt on polvitaipeesta takaa joku paikka kipeänä. Heti tulee näköjään takapakkia, kun innostuu vähä enemmän. Yritän tehdä noita kävelylenkkejä, kunhan vain aikataulultani pääsen.
      Täällä muuten syysloma on vasta ensi viikolla ja vaivaiset kolme päivää. Joululoma on sitten vastaavasti pidempi. Joten täällä ei vielä lomailla, mutta ens viikolla kyllä...ja ohjelmaa on sinnekin tiedossa. Terkkuja vaan! :)

      Poista