sunnuntai 2. heinäkuuta 2017

Pientä extremeä tiedossa


Meidän kesälomamme meinasi jäädä tänä vuonna kokonaan ilman perheen yhteistä kesälomamatkaa. Onneksi tuo mieheni keksii meille kaikenlaista pientä extremeä. Viime kesältä on muistoissa vielä matkailuautolla tehty huikea reissu Nordkappiin. Tänä kesänä lähdemme pyöräretkelle Ahvenanmaalle...



 
(Kuva Pixapaysta)

Meillä ei näitä reissuja kovin pitkään mietitä ja suunnitella, joten isäntä ehti jo varata laivamatkan ja majoituksen.
Suunnitelmissa on, että jätämme auton satamaan ja  menemme laivalla/pyörillä suoraan Maarianhaminaan.
Sieltä käsin teemme pieniä pyöräretkiä lähistölle.


 
 
 (Kuva Pixapaysta)
 
Ekstremeä matkasta tekee sen, että otamme kaksi kohta 11-vuotiasta poikaa (meidän poikamme ja hänen kaverinsa) mukaan.
Sen lisäksi matkavarustus tulee olemaan melko minimaalinen, sillä niiden tulee mahtua selkäreppuihin.
Pyöräilemme ihan tavallisilla pyörillä ja pyörävarustuksilla, joten "pyörähifistelemään" emme tässä kohtaa ryhdy.
Mukaan täytynee kuitenkin ottaa muutama renkaanpaikkaussetti, varmuuden vuoksi...



Matkamme on kolmen yön reissu ja yövymme leirintäalueen mökissä. Tekemistä suunnittelemme vähän säiden ja mielitekojemme mukaan. Tiedossa on taatusti mukavaa retkeilyä ja se alkaa varmasti jo satamassa, kun menemme pyörillämme laivan ruumaan.


Kyllä elämässä pitää olla extremeä ja seikkailua. Pientä ja suurta...sopivassa suhteessa.




 

16 kommenttia:

  1. Ihanaa extreme reissua teidän perheelle <3 Nautitaan kesästä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos blogiystäväiseni...ja todellakin, nautitaan kesästä!!! <3

      Poista
  2. Waude ja toivottavasti hyttyset ei syö, muistakaa käyttää Offia ja hei pihkavoiteet tai seerumit on aivan loistavia itikoiden puremiin, kutina lakkaa heti. Kivaa retkeä <3

    VastaaPoista
  3. Vastaukset
    1. Tämä reissu tuli minulle "vähän "puskista", mutta olen erittäin innoissani lähdössä. Seikkailumielellä! :)

      Poista
  4. Voi ihana idea :) Ahvenanmaalla on niin kivoja paikkoja, joissa voi käydä. Itse olemme lähinnä veneillen siellä seikkailleet, mutta tuo pyöräily kuulostaa myös ihan jymyltä!
    Hauskaa reissua sitten, kun sen aika on<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä näköjään isäntä on näiden "elämysmatkojemme# ideahautomo. Käydään reissulla ja arvioidaan kokemusta sen jälkeen. Meikäläisen viimeisimmästä Ahvenanmaan reissusta on äärettömän paljon aikaa...siis vuosikymmeniä...niin, että oli jo aikakin! :D

      Poista
  5. Oi, ihana reissu tiedossa. Ahvenanmaa on hieno paikka, paljon nähtävää. Ja, pojat on just sopivan ikäisiä tuollaiselle pyörälenkille. Mukavaa reissua teille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä taitaa kaikki olla yhtä innostuneita reissusta. Reissuun lähdettää "Less is more"-tyylillä eli vain kaikki välttämättömimmät mukaan ja reppu selkään. Toivotaan, että kokemus on sen verran hieno, että pojat voisivat lähteä joskus isompana keskenään reissulle...

      Poista
  6. Hauska idea! Tulee varmasti mukana reissu! :)

    VastaaPoista