sunnuntai 15. huhtikuuta 2018

Sesonginvaihdosta


Tällä viikolla on päästy vihdoin ja viimein nauttimaan aurinkoista säistä. Aamut ovat olleet vielä yöpakkasten jälkeen kylmiä, mutta päivällä on ollut jo ihanan lämmintä. Sen verran olen seuraillut säätiedotuksia, että uskoisin talvikelien jääneen jo taakse...





 
Otin viikonlopun urakaksi laittaa talvivaatteita säilytykseen. Samalla tuli tehtyä pientä inventaariota ensi kautta ajatellen.
Pojan vaatteet ja kengät ovat auttamattomasti liian pieniä ensi talvena, mutta meikäläinen porskuttaa vielä menneen talven varusteilla...ja on joukossa vähän useammankin talven takaisia. Pientä päivitystä (=poistoja) raskin tehdä jo omissakin kokoelmissa...

 
 



Talvikenkiä näyttää olevan useampi (musta) pari ja muutama "retkimalli" on mennyt jo aikaisemmin säilytykseen.
Kenkien huolto sujuu vanhan tavan mukaisesti: kevyt pyyhintä rätillä, pinnan plankkaus/vahaus ja sanomalehteä varteen
Muutaman ns. paremman kengän korkolaput vaativat uusimista, joten ne pitäisi viedä suutarille ja saapikkaat saisivat näin lisää jatkoaikaa...

 
 
 
 
Kevään ja kesän vaatteiden osalta pitäisi myös tehdä inventaariota. Minulla on tapana heittää puolivuosittain (tai  sesongin vaihtuessa) vaatteita kierrätykseen, joten vaatekaappini vaatisi pientä päivitystä (eli täydennystä) sekä kenkien että vaatteiden osalta...
 
 
 
 
 
Seuraava kausivaihdos pitäisi suorittaa lähiaikoina myös auton osalta. Auto vaatisi ehdottomasti kunnollisen kevätsiivouksen sekä sisältä että ulkoa ja renkaat pitäisi vaihtaa kesärenkaisiin. Huomenna aamulla suuntaan jälleen opiskelujen puitteissa Kokemäelle, joten vaihdatan renkaat vähän myöhemmin. En ajatellut pitää kuitenkaan hoppua, sillä viime vuonna taisin vaihdattaa ne vasta lähempänä toukokuuta. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan,  niinhän sitä sanotaan.... ;)
 

 
 Toivotaan, että kevät tekisi tuloaan (vihdoinkin) oikein kunnolla!
 
 
 
 
 
 
 

6 kommenttia:

  1. Noita inventaarioita on välillä ihan kiva pitää:) Tsemppiä opiskeluun ja Leppoisaa sunnuntaita❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koska olen ollut saman kokoinen jo monta vuotta, vaihtuvuus vaatekaapissa on aika vähäistä. Välillä täytyy ihan pakottaa pistämään vaatteita ja kenkiä pois, kun tietää, että ne ovat lymyilleet siellä jo useamman vuoden..
      Kiitos opiskelutsempesitä. Tänään olen (sadepäivän ratoksi) vääntänyt näyttötutkintopapereitani kuntoon ja tuntuu, että pää halkeaa...!!!
      Oikein mukavaa alkavaa viikkoa sinulle! :)

      Poista
  2. Meillä perheen miehet on vetäneet melkein koko talven lenkkareilla :) Itselläni on ollut vedenkestävät nilkkurit käytössä ja niistä en ihan vielä raaski luopua. Viikonloppuna messuilla ollessa, jaloissa oli jo Niken lenkkarit. Oli muuten kevyt askel :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä poika on vaihdellut kahden kenkäparin kanssa koko talven ja nyt on jo jonkin aikaa mennyt lenkkareilla. Pojan kengänkulutustahti on sitä luokkaa, että kenkiä täytyy olla useampi ja koska jalka kasvaa tasaisesti, kenkien vaihto käy luonnollisesti. Meikäläinen taaplaa tasaisesti samoilla vanhoilla...tosin tänä talvena raskin ostaa itselleni myös uudet varsisaappaat. Viime viikolla siirryin minäkin Sketcereihin, koska täällä lumet ovat jo sulaneet...
      Oikein rauhallista sunnuntai-iltaa ja mukavaa alkavaa viikkoa sinulle! <3

      Poista
  3. Täällä on tehty myöskin inventaariota ja jälleen taitaa äiti kulkea vanhoilla kengillä/vaatteilla kun pojat ovat kasvaneet ulos vanhoista. :)

    VastaaPoista