tiistai 27. tammikuuta 2015

Kummajainen

 
Tämä seuraava postaukseni ei ole ihan heikkohermoisille, sillä tiedossa on eräs tilannekuva mieheni viikonlopun metsästysreissusta.
 
 
Moni blogini lukija tietää, että meillä isäntä metsästää...useasti ja paljon. Elämä metsämiehen rinnalla on tietynlaista. Metsästyskautena miestä ei juurikaan näy viikonloppuisin kotona. Syksyllä ja talvella on vähän kovempi metsästystahti, keväällä ja kesällä vähän rauhallisempi. Naisnäkökulmasta katsottuna tuntuu, että metsästettävää on melkeinpä läpi vuoden, metsästyksen kohde (=laji) vain vaihtuu. Jos metsästettävää ei ole kotimaassa, niin matkat suuntautuvat milloin minnekin päin maailmaa.
 
Minä olen isännän kanssa elänyt aina tätä metsästäjä-elämää, enkä muusta elämästä tiedä...ja kaikkeen näköjään tottuu :)
 
Täällä meillä kauriin ja peuran metsästys loppuu tammikuun lopussa. Viikonloppuna metsämiehet lähtivät saaristoon yhteisjahtiin ja saalista tuli komeat kolme peuraa. Heikon jäätilanteen takia miehet lähtivät metsälle kävellen ja potkukelkoilla. Paluumatka olikin mielenkiintoinen, sillä saaresta rantautui seuraavanlainen näky...
 
 
 
 
 
 
Peura lähti ns. viimeiselle matkalle tyylikkäästi potkukelkan kyydissä ja huom! turvavyöhön kiinnitettynä. 
Muut kaksi peuraa vedettiin pulkissa.
 
 
 
 
Mantereella metsästysseuruetta vastaan oli tullut ryhmä ulkomaalaisia matkabloggaajia. Oli siinä ollut kuvaamista, kun nämä (alkukantaiset) metsämiehet olivat tulleet rantaan. Tiedä sitten kuinka monen matkabloggaajan kuvissa tämäkin kaksikko komeilee...:D
 
 
Tällä viikolla mies suuntaa linnustamaan Pohjois-Ruotsiin ja viipyy reissulla useamman päivän. Minä olen loppu viikon jonkinlainen YH-äiti...vai pitäisikö sanoa "metsäleski". Onkohan tälle olemassa jotain omaa nimitystä...?
 
 
 

2 kommenttia:

  1. Kivan näköstä :D Isäni on metsämies; mieheni ei ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se tässä on hyvä puoli, ettei meiltä ainakaan ruoka lopu. Pakkaset on täynnä jos jonkinlaista lihaa...ja onneksi tuo mies osaa tehdä niistä älyttömän hyviä ruokia. En kyllä valita! :)

      Poista