keskiviikko 7. tammikuuta 2015

Luovuuskohtaus


Loman lähestyessä loppuaan, sain viime sunnuntaina yhtäkkiä hetkellisen luovuuskohtauksen. Tarvitsin uudelle minitabletilleni suojakuoren ja koska netistä ei oikein kunnollista löytynyt (tabletin koko hieman harvinainen !), päätin tehdä sellaisen suojapussukan. Kuvien laatu on superhuono, mutta lopputuloksen aion kaikesta huolimatta ylpeänä esittää nyt "kaikelle kansalle"...





 
Minulla oli visio yksinkertaisesta pussista. johon ei paljoakaan kaavoja tarvittu. Eräästä toisesta toteutumattomasta projektista minulla oli jäänyt mustaa villakangasta. Minulla oli muutamiakin ideoita esim. "suljettavista" malleista, mutta lopulta päätin toteuttaa tällaisen päästä avonaisen mallin.
 
 
 




Monen vuoden tauon jälkeen pääsin käyttämään ompelukonetta muutaman sauman verran. Pussista tein tarkoituksella melko jämptin, jotta kone ei solahtaisi ihan helposti ulos. Suuaukon molemmilta puolilta jätin saumaa tarkoituksella ompelematta kiinni, jotta tabletin saisi repimättä/kiskomatta pussista pois.
 




Ensin ajattelin jättää suojakotelon "perusmustaksi", mutta sitten ajattelinkin tekaista siihen keltaisella tehostereunat.
Tuollaisen harsitun näköisen, vähän krouvimman version.




 
 
Tämän tekemiseen ei aikaa mennyt paljoakaan. Esivalmistelut ja suunnittelu taisivat viedä suurimman osan ajasta.
Ja se jälkien siivoaminen.
 






Nyt minulla on tabletille suojakuori ja luovuuskohtaukseni sai onnellisen päätöksen.
Tällaista yksilöä ei ihan jokaisella vastaantulijalla olekaan ja kaiken lisäksi tämä jopa ajaa asiansa.
 
 
Loman jälkeinen ensimmäinen työpäivä on suht onnellisesti takana. Kävin pikaisesti töiden jälkeen alennusmyynnissä ja löysin pojalle kivan toppatakin ja -housut. Tosin autolla minulle oli tupsahtanut pieni pikavoitto eli parkkisakko. Olin muistanut laittaa kiekon, mutta ajan olin huolimattomuuttani asettanut väärin. Että sellainen alennusmyyntireissu meikäläisellä...
 
 
Poika lähtee hetken päästä pelaamaan salibandya ja minua odottaa kaksi postista tullutta sisustuslehteä...mukava ilta siis tiedossa.
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 


2 kommenttia:

  1. Ohoh, täälläkin on ompelukärpänen päässyt liitelemään pääsi ympärillä! Pienestä se lähtee ;) Kohta jo lanittelet mukana meidän maratooneissa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teikäläisen suoritustasolle tämä tytsy ei pääse. Kone pitäisi viedä kaiken kukkuraksi huoltoon...piti melkoista kolinaa ja säädötkin taitaa olla päin prinkkalaa. Minut tuntien koneen huoltoon vieminen ottaa aikaa - noin vuosi :D. Mukavia ompeluhetkiä sinne Lapin puskiin!

      Poista